Torstaiaamuna sain huomata, että en taida tehdä enää mitään kännykän herätyskello ominaisuudella. Vapaapäiväni kunniaksi herätyskello oli soimassa "vasta" kahdeksalta, mutta sain kokea herätyksen jo paljon aiemmin pienen punaturkin johdosta. (Isä muuten totesi, että Into näyttää aivan ketun nahalta nukkuessaan, ja kertoi tarinan siitä, kuinka oli pienenä sörkkinyt vihaista, nukkuvaa kettuterrieriä kepin päässä olleella ketunnahalla.. Ja siltä samaiselta ketun nahalta Into kuulemma näyttää nukkuessaan.)

Into teki hienosti asioitaan pihalle heti aamusta (vaikka yön aikana sanomalehdelle oli tainnut tulla vielä lätäkkö tai pari) ja kaikki kolme saivat pian aamuruokansa. Into sai oikein hyvän idean: mennäppä katsomaan mitä Nikin ruokakupista löytyy!
Arvatahan sen saattaa, mitä vanhempi koira tekee pennun rynnätessä apajille. Niki ärähti oikein kunnolla, ja pentu juoksi kiljuen terrassille tuolin alle. Minä menin perässä - niin hirveää kiljumista pentu piti, että näin silmissäni jo kauhukuvia verisestä pennun naamasta ja vaurioittuneesta silmästä. Pentu huusi suoraa kurkkua vielä istuessaan tuolin alla paikoillaan, ja kun ehdin sen luokse, huomasin, ettei siihen tosiasiassa ollut edes osunut. Niki oli ainoastaan ärähtänyt ja hyökännyt, mutta ei ärähtänyt ja purrut. Pentu oli sen sijaan pelästynyt ja paljon - toivottavasti otti vinkistä vaarin vielä pitkälle tulevaisuuteen, ja tajuaa pysyä poissa Suuren Mörön ruokakupilta.

Nikin ja Rompun kanssa pääsin aamulenkille siten, että väsytin pentua leikkimällä sen kanssa, ja kun se vihdoin nukahti, odotin hetken, otin kengät ja hihnat ja niin me lähdimme. Menimme lyhyemmän lenkin ja mitä lähemmäksi kotia pääsimme, sitä kauhistuneempana mietin epäonnistunutta yksinoloharjoitusta, josta pentu saisi ikuiset traumat ja ryhtyisi eroahdistuskoiraksi. Aloin lähes heti lähdettyämme katumaan lähtöä, ja mietin sitä hirvittävää ujellusta joka kotoa kuuluisi kun palaisimme, mutta kaikkien onneksi hullu suunnitelmani olikin onnistunut - ja pentu nukkui edelleen samassa paikassa minne sen olinkin jättänyt, joten se ei varmaan edes huomannut, että olimme poissa.

Koska Nikin pentupanta oli hyvin pieni ja kapea Intolle, päätimme lähteä heti iltapäivällä pantaostoksille pennun kanssa. Ei muuta kun ponttooni autoon ja menoksi. Matka oli jälleen kerran erittäin äänekäs. Poikaystäväni osasi pitää Intoa oikealla tavalla sylissään, ja välillä se oli pitkiäkin aikoja hiljaa. Toivon mukaan koira oppii pentuiän sylimatkustamisesta huolimatta nopeasti matkustamaan myös oikealla paikalla autossa, ja hiljaa.
Matkalla eläinkauppaan pysähdyimme tuttavamme liikkeeseen, jossa myydään käytettyä tavaraa - lähinnä huonekaluja ja kodin irtaimistoa. Tarkoituksenani oli antaa pennun vain hengähtää ja käppäillä parkkipaikalla, mutta liikeen omistaja ihastui pentuun ja käski meidät sisälle saakka. Kerroimme olevamme pantaostoksille menossa, jolloin kauppias toi meille pienen punaisen pannan ja hihnan, jotka olivat kuin tehty Intolle. Kysyessämme tarvikkeiden hintaa, kauppias tokaisi, että menköön nyt kummilahjana, joten nyt on pojalla sitten oikein kummikin. ;) Lupasimme tuoda kummipojan oven taakse jokin sateinen päivä, kun tarvitsemme sille hoitopaikkaa ja se on oikein kurainen.
Into käyttäytyi oikein reippaasti ja jopa kelli lattialla. Seuraavaksi suuntasimme eläinkauppaan.

..jossa eläinkaupan myyjät ihastuivat Intoon ja silittelivät sitä. Kuljimme pennun kanssa pitkin käytäviä, ja koitin tarjota sille erilaisia leluja, mutta uusi paikka oli niin jännittävä, ettei se edes kiinnostunut leluista. Sen sijaan käytävä, josta löytyi niin kanankaulat kuin possunkorvatkin, ja kaikkea siltä väliltä, oli erittäin mielenkiintoinen kaikkine hajuineen ja makuineen. Eläinkaupan tädit kehuivat pentua oikein suloiseksi ja reippaaksi, ja sitä se kyllä olikin. Palkkioksi ostin purtavaa koko poppoolle, ja Into sai maistella kuivattua kanankaulaa jo kotimatkalla pysyäkseen hiljaa autossa. Eläinkaupassa pistettiin myös tilaukseen Intolle ikioma nimilaatta, niin kuin Nikillä ja Rompullakin on pannoissaan, josta löytyy koiran kutsumanimi sekä omistajan puhelinnumero.

Loppuilta sujuikin varsin rauhallisesti, koira nukkui lähes koko illan välillä heräten syömään ja tarpeilleen, ja sitten taas nukkumaan. Kun Into myöhemmin illalla jaksoi taas touhuta, aloin vaatimaan siltä katsekontaktia, ja se tuntui oivaltavan nopeasti mistä on kyse. Palkkasin sitä niin pienen pienillä nakin paloilla kuin myös leikillä, mikä sopii tälle jätkälle oikein hyvin! Hyvä niin, vielä kun minä itsekin oppisin miten koiran kanssa oikein leikitään..
Myöhemmin illalla järjestelimme etupihaa viikonloppuna olevaa pihakirppistä varten, ja koska Into oli erittäin virkeänä pitkien päiväunien jäljiltä äitini ehdotti, että lähtisimme näyttämään pentua vielä naapurin perheelle.. Koska Into oli vasta edellisenä iltana muuttanut meille kotiin, en ollut varma, mitä mieltä olin ajatuksesta, mutta koska se kuitenkin vaikutti hyvin levänneeltä ja virkeältä, se sai lähteä sylissäni matkustamaan naapurin pihalle - eihän meidän tarvinut viipyä pitkään. Naapurit viettivät iltaa erään toisen naapuriperheen takapihalla, joten sinne mekin päädyimme. Into tutustui useaan eri ihmiseen, ja leikki innoissaan sitä leikittävien ihmisten kanssa. Kauaa emme viipyneet, sillä meillä oli vielä tekemistä - kello lähenteli kahtatoista yöllä ja minä aioin vielä siivota kanien ulkohäkin, ja sen teinkin, "yökukkuja" kun olen.  Kotiin päästyämme Into sujahtikin sohvan alle nukkumaan, ja nukkui koko seuraavan yön sikeästi.

Kovaa mylläkkää pentu on siis joutunut kokemaan heti ensi päivistä lähtien, mutta hereillä ollessaan siltä löytyykin kovasti energiaa, ja vastapainoksi se saa nukkua ja levätä rauhassa.

"Huh kun kaikki uusi on niin väsyttävää..!"