Inton ensimmäinen "näyttelykokemus" on nyt takanapäin, ja pikku kettu makaakin tällä hetkellä tyytyväisenä kyljellään syvässä unessa. Olen itsekin hyvin tyytyväinen, sillä päivä sujui ongelmitta ja pentu käyttäytyi jotakuinkin kaiken aikaa hyvin. Vaikka myönnettäköön, että pari kertaa koira sai paljon huvittuneita katseita osakseen pienen äänenavauksensa vuoksi.

Olimme siis match showssa Aulangon ratsastusmaneesissa. Into osallistui pentuluokkaan, jossa taso olikin yllättävän korkea! Olin mielessäni kuvitellut näkeväni kehässä huvittavan näköisesti loikkivia hassuja töppöjalkoja (kuten omani vielä on, viiden kuukauden iästään huolimatta), mutta vielä mitä - suurin osa osallistujista tuntuikin olevan yli viiden kuukauden ikäisiä, varsinaisia konkareita (liikkeistä päätellen)! Suurin osa pennuista tuntui liikkuvan moitteetonta ravia ja seisovan paikallaan kuin patsaat. Toki mekin olimme harjoitelleet kehäkäyttäytymistä jonkin verran, mutta Inton liikkeet ja käyttäytyminen ovat silti edelleen kaukana niistä liikkeistä, joita kehässä tänään nähtiin. Olen silti enemmän kuin tyytyväinen omaan suoritukseemme: kehässä Into jaksoi seistä oikein nätisti paikallaan, ja jopa ravasi loikkimatta ja ilman makupaloja oikein kauniisti. Ensimmäisessä kehässä meillä oli parina kaunis saksanseisoja, joka sitten saikin punaisen nauhan. Myöhemmin punaisten pentujen kehässä kyseinen saksanseisoja sijoittuikin punaisten pentujen parhaaksi koiraksi, joten olimme saaneet Inton kanssa erittäin tasokkaan pennun pariksemme. Into sai siis sinisen nauhan, mutta suorituksemme oli kuitenkin niin hyvin onnistunut, ettei jäänyt ollenkaan harmittamaan. Sinisen saaneiden pentujen kehässä Into käyttäytyi edelleen nätisti, ja pääsimme kuuden parhaan joukkoon tuomarin karsiessa koiria. Aivan palkintopallille asti emme kuitenkaan päässeet, sillä sijoituksemme jäi viidenneksi. Olen kuitenkin kaikinpuolin tyytyväinen päivään ja kokemus oli onnistunut -yksikään kauhukuvani rimpuilevasta ja kaiken aikaa kiljuvasta, vetävästä tai muuten huonosti käyttäytyvästä koiranpennusta ei toteutunut.
Nyt voin hyvillä mielin odottaa Lahden näyttelyä ja luottaa siihen, ettei mitään kovin kamalaa katastrofia voi olla tiedossa, mikäli ensimmäinen "näyttelykin" sujui näin hyvin.. ;)