Syysloma (viikko 43) hurahti taas vähän turhan nopeasti.. Paljon tuli tehtyä, mutta paljon jäi myös tekemättä. Paras kirjoitella tapahtumista erikseen, jottei yhdestä merkinnästä tule ihan kahdeksan metrin pituista litaniaa..

Tiistaina suuntasimme jälleen Nikin kanssa eläinlääkärin vastaanotolle. Olin tilannut Nikille ajan korvien imuhuuhteluun pitkään jatkuneen korvatulehduksen takia. Välillä korvat olivat olleet huonommassa, välillä paremmassa kunnossa, mutta nyt tilanne oli mennyt siihen pisteeseen, että kovat erittivät märkää eritettä ja haisivat pahalle. Kaiken lisäksi koira oli repinyt ne täyteen haavaumia, joten jotain oli tehtävä.

Eläinlääkäriltä tarttui mukaan 196 euron laskun lisäksi myös korvatippoja, kortisonilääkitys, antibioottikuuri ja etikkahappoliuosta, sekä pörröinen, (etikkahappoliuokselta haiseva) nukkuva nallekarhu, jota Nikiksikin on kutsuttu. Poika oli kieltämättä suloinen möykky nukkuessaan, ja sai huvittuneita katseita osakseen kun kannoin sen eläinlääkärin vastaanotolta sylissäni. Se oli nukutettu toimenpiteen ajaksi, vaikka täytyy kyllä myöntää, että minua hiukan pelotti eläinlääkärin kysellessä nukutukseen liittyviä rutiinikysymyksiä: onko koira aiemmin toipunut ja herännyt rauhoituksesta hyvin jne. 

Rauhoitus oli kuitenkin sujunut hyvin, ja koira nukkui huoneeni lattialla vielä myöhäiseen iltaan asti. Potilaskertomuksessa mainittiin, että koira voi heräämisen yhteydessä äännellä epänormaalisti (kuten uikuttaa tai mouruta) ja sitä se kyllä tekikin herättyään ovikellon ääneen. Johtui potilaskertomuksen mukaan opiaattikipulääkkeiden tai rauhoitteiden aiheuttamista lievistä hallusinaatioista, hui..

Kun poika alkoi loppujen lopuksi jo kävelläkin, vein sen vielä pienelle kävelylle ennen nukkumaan menoa. Se olikin varmaan yksi erikoisimmista kävelyistä, joilla olen Nikin kanssa ollut, sillä koko koira oli aivan kuin vieras, mikä oli tässä tilanteessa kylläkin täysin ymmärrettävää. Se köpötteli (yllättävää kyllä) reippaasti, todella kevyen näköisesti eteenpäin. Normaalistikin Niki etenee kuin sirkushevonen: tahdikkaasti tassujaan nostellen, mutta sen raskasrakenteisuus tuo oman lisänsä kävelytyyliin, joka ei kuitenkaan ole kevyt. Toisin kuin tällä kertaa ; en ole koskaan nähnyt sen etenevän niin sulavasti ja kevyen näköisesti – näytti siltä, kuin se olisi millä hetkellä hyvänsä voinut loikata ilmaan ja lentää pois.  Muutaman katuvalon välin edettyään se kuitenkin pysähtyi, ja tuijotti minua hölmistyneenä. Oikeastaan siinä katseessa oli jotain samaa, kuin suunnatonta raivokohtausta edeltävässä katseessa, jolloin koira vaikuttaa hetken hiukan poissaolevalta, ja parin sekunnin ajan ehdinkin jo miettimään, aikooko se hyökätä.  Jäin odottelemaan, että jatkaisimme koiran tahtiin matkaamme, mutta se vain katseli vuoroin minua ja vuoroin ympärilleen kuin puulla päähän lyöty. Hetken ihmeteltyämme houkuttelin sen jatkamaan matkaa, ja sen me teimme. Välillä pienen tuulenpuuskan mukana saatoin haistaa etikkahappoliuoksen, jota oli eläinlääkärillä käytetty korvien puhdistamiseen – karmaisevan hirvittävä haju!   
..Jota saimmekin sitten haistella vielä monena päivänä kotona, sillä vaikka en jatkanutkaan korvien puhdistamista etikkahappoliuoksella, oli haju niin voimakas, että pysyi Nikissä pitkään.

Niki sai siis tuntuvan laskun lisäksi kunnon lääkekuurin. Aluksi annetaan Vetaraxoid – nimistä lääkettä kaksi tablettia kerran päivässä (aamulla) viikon ajan. Tämän lisäksi myös Rilexineä puolikas tabletti kaksi kertaa päivässä (aamulla ja illalla) kuuri loppuun. Sekä pieni määrä Canaural – korvatippoja molempiin korviin kahdesti vuorokaudessa (aamulla ja illalla) kahden viikon ajan.
Viikko viikolta annostus pienenee: toisella viikolla Vetaraxoidia vain yksi tabletti kerran päivässä (muuten samat lääkkeet) ja kolmannella viikolla yksi tabletti joka toinen päivä kuuri loppuun. Korvatippoja kahden viikon ajan ja Rilexineä kuuri loppuun. Näillä mennään.
Työ (siis todella: TYÖ) jonka joudun tekemään jotta saan korvatipat laitettua, on jo palkinnut, ja Nikin korvat ovat jo hyvässä kunnossa! Pillerit sentään menevät näppärästi broileripyöryköiden sisällä samalla, kun palkitsen Nikiä siitä, että se antaa tuoda kuonokopan aivan lähelle, mutta korvatipat laitankin vasta sitten, kun olen saanut kuonokopan tukevasti kiinni. Mikä voi olla välillä hiukan hankalaa, sillä koira alkaa murista ja irvistelemään jo siinä vaiheessa, kun edes ajattelen kuonokoppaa. Broileripyörykät ovat kuitenkin osoittautuneet kultaakin kalliimmiksi tässä(kin) asiassa, ja ovat suurena apuna!

Vaan jos jotain hyvää, niin jotain huonoakin.. Vetaraxoid – lääkkeiden sivuoireena on janoisuus, ja se on kyllä huomattu. Niki vetelee tätä nykyä vettä ihan uskomattomia määriä, kolmen koiran edestä ja vielä enemmänkin. Niin ja jos sitä menee sisälle, sitä tulee myös ulos.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä näin unta, että Into vinkui vinkumistaan, eikä lopettanut vaikka tein mitä. Koiralla oli selvästi jokin hätänä, mutta mikään ei auttanut: vein sen ulos, mutta se jatkoi vinkumistaan. Annoin sille ruokaa, ja siltikin se vaan vinkui eikä edes vilkaissut ruokaa. Yritin leikkiä sen kanssa ja ulkoilutin sitä, mutta vinkuminen vain jatkui, enkä oikein tiennyt miten saisin sen loppumaan. Pienellä (hah?) koiranpennulla oli selvästi jotain asiaa, mutta minä en vain tiennyt mitä. Into vinkui ja vinkui, ja oloni alkoi käydä jo epätoivoiseksi. Kunnes lopulta heräsin unestani, ja tajusin, että Intohan pyytää oikeasti ulos! Hyppäsin sängystäni nopeasti ja nappasin koiran syliini – astuin huoneeni ovella olevan lapsiportin yli ja kiidätin koiran äkkiä takapihalle – vaikkakin olin jo matkalla huomannut, että huoneeni lattialle oli ehtinyt muodostumaan lammikko. Sillä välin kun koira oli takapihalla minä siivosin huoneeni lattian, ja sen tehtyäni menin päästämään koiran takaisin sisälle. Into hyppäsi heti päättäväisesti olohuoneen sohvalle nukkumaan ja annoin sen jäädä siihen. Pentu painoi jo silmänsä kiinni, kun minä vielä kuiskin sen korvaan, että olen pahoillani siitä, etten tajunnut sen pyytävän ulos, ja että on täysin minun vikani, että huoneeni lattialla oli lätäkkö. Koira hymyili tyytyväisenä ja nukahti. Minäkin kipitin äkkiä lapsiportin yli huoneeseeni ja takaisin nukkumaan.
Aamulla herätessäni yllätys oli suuri, sillä siivoamani lätäkön tilalle oli ilmestynyt uusi samanlainen. Minkä ei pitänyt olla mahdollista, sillä Into oli nukkunut koko yön olohuoneen sohvalla, ja minun huoneeni lapsiportti oli ollut kiinni. Intohan ei siis ole kaiken järjen mukaan voinut tunkeutua lapsiportin läpi huoneeseeni pissalle ja sitten takaisin pois, ei, ei, ei.. Syyttävä sormi osoittikin nyt vanhempia veljeksiä: Nikiä ja Romppua. Ehdin jo ajattelemaan, oliko Nikin lääkkeillä jokin inhottava sivuvaikutus, joka saisi koiran tekemään alleen miten sattuu, mutta luettuani Vetaraxoid - lääkkeiden ohjeistuksen tajusin, että kyse oli vain lisääntyneestä janoisuuden tunteesta joka johtaa luonnollisesti juomiseen, jolla taas on aivan looginen seuraus..  Neljät lammikot sain sinä päivänä siivota lattialta, kunnes otin opikseni, että Nikiä täytyy kaiken aikaa laskea ulos kuin pientä pentua – se ei aio pyytää erikseen ulos pissalle. Joskin viime aikoina olen myös huomannut, että eräänlainen äkkinäinen vilkaisu tai odotteleva ilme viestii siitä, että nyt pitäisi päästä ja äkkiä – jostain syystä Niki ei ilmoita yhtä äänekkäästi kuin normaalisti hädän yllättäessä. Odotan innolla, että Vetaraxoidin annostusta päästään hiukan laskemaan, sillä koulupäivät ovat pituutensa vuoksi osoittautuneet hiukan ongelmallisiksi lääkityksen kanssa – vettä kun täytyy joka tapauksessa kolmella koiralla olla jonkin verran tarjolla, ja Niki tuntuu juovan sen kolmen koiran annoksen aivan yksinään.

Mutta oli tällä tarinalla opetuskin: nuorimmaista ei aina sovi syyttää! Se, että pentu pyytää yöllä ulos ei ole todellakaan merkki siitä, että lätäkkö lattialla olisi sen tekemä! (Se voi tosin olla merkki siitä, että pentu käyttää oveluutta päästäkseen olohuoneen sohvalle nukkumaan, huoh..)