Syysloma (viikko 43) hurahti taas vähän turhan nopeasti.. Paljon tuli tehtyä, mutta paljon jäi myös tekemättä. Paras kirjoitella tapahtumista erikseen, jottei yhdestä merkinnästä tule ihan kahdeksan metrin pituista litaniaa..
Tiistaina suuntasimme jälleen Nikin kanssa eläinlääkärin vastaanotolle. Olin tilannut Nikille ajan korvien imuhuuhteluun pitkään jatkuneen korvatulehduksen takia. Välillä korvat olivat olleet huonommassa, välillä paremmassa kunnossa, mutta nyt tilanne oli mennyt siihen pisteeseen, että kovat erittivät märkää eritettä ja haisivat pahalle. Kaiken lisäksi koira oli repinyt ne täyteen haavaumia, joten jotain oli tehtävä.
Eläinlääkäriltä tarttui mukaan 196 euron laskun lisäksi myös korvatippoja, kortisonilääkitys, antibioottikuuri ja etikkahappoliuosta, sekä pörröinen, (etikkahappoliuokselta haiseva) nukkuva nallekarhu, jota Nikiksikin on kutsuttu. Poika oli kieltämättä suloinen möykky nukkuessaan, ja sai huvittuneita katseita osakseen kun kannoin sen eläinlääkärin vastaanotolta sylissäni. Se oli nukutettu toimenpiteen ajaksi, vaikka täytyy kyllä myöntää, että minua hiukan pelotti eläinlääkärin kysellessä nukutukseen liittyviä rutiinikysymyksiä: onko koira aiemmin toipunut ja herännyt rauhoituksesta hyvin jne.
Rauhoitus oli kuitenkin sujunut hyvin, ja koira nukkui huoneeni lattialla vielä myöhäiseen iltaan asti. Potilaskertomuksessa mainittiin, että koira voi heräämisen yhteydessä äännellä epänormaalisti (kuten uikuttaa tai mouruta) ja sitä se kyllä tekikin herättyään ovikellon ääneen. Johtui potilaskertomuksen mukaan opiaattikipulääkkeiden tai rauhoitteiden aiheuttamista lievistä hallusinaatioista, hui..
Kun poika alkoi loppujen lopuksi jo kävelläkin, vein sen
vielä pienelle kävelylle ennen nukkumaan menoa. Se olikin varmaan yksi
erikoisimmista kävelyistä, joilla olen Nikin kanssa ollut, sillä koko koira oli
aivan kuin vieras, mikä oli tässä tilanteessa kylläkin täysin ymmärrettävää. Se
köpötteli (yllättävää kyllä) reippaasti, todella kevyen näköisesti eteenpäin.
Normaalistikin Niki etenee kuin sirkushevonen: tahdikkaasti tassujaan
nostellen, mutta sen raskasrakenteisuus tuo oman lisänsä kävelytyyliin, joka ei
kuitenkaan ole kevyt. Toisin kuin tällä kertaa ; en ole koskaan nähnyt sen
etenevän niin sulavasti ja kevyen näköisesti – näytti siltä, kuin se olisi
millä hetkellä hyvänsä voinut loikata ilmaan ja lentää pois. Muutaman katuvalon välin edettyään se
kuitenkin pysähtyi, ja tuijotti minua hölmistyneenä. Oikeastaan siinä katseessa
oli jotain samaa, kuin suunnatonta raivokohtausta edeltävässä katseessa,
jolloin koira vaikuttaa hetken hiukan poissaolevalta, ja parin sekunnin ajan
ehdinkin jo miettimään, aikooko se hyökätä.
Jäin odottelemaan, että jatkaisimme koiran tahtiin matkaamme, mutta se
vain katseli vuoroin minua ja vuoroin ympärilleen kuin puulla päähän lyöty.
Hetken ihmeteltyämme houkuttelin sen jatkamaan matkaa, ja sen me teimme.
Välillä pienen tuulenpuuskan mukana saatoin haistaa etikkahappoliuoksen, jota
oli eläinlääkärillä käytetty korvien puhdistamiseen – karmaisevan hirvittävä
haju!
..Jota saimmekin sitten haistella vielä monena päivänä kotona, sillä vaikka en
jatkanutkaan korvien puhdistamista etikkahappoliuoksella, oli haju niin
voimakas, että pysyi Nikissä pitkään.
Niki sai siis tuntuvan laskun lisäksi kunnon lääkekuurin.
Aluksi annetaan Vetaraxoid – nimistä lääkettä kaksi tablettia kerran päivässä
(aamulla) viikon ajan. Tämän lisäksi myös Rilexineä puolikas tabletti kaksi
kertaa päivässä (aamulla ja illalla) kuuri loppuun. Sekä pieni määrä Canaural –
korvatippoja molempiin korviin kahdesti vuorokaudessa (aamulla ja illalla)
kahden viikon ajan.
Viikko viikolta annostus pienenee: toisella viikolla Vetaraxoidia vain yksi
tabletti kerran päivässä (muuten samat lääkkeet) ja kolmannella viikolla yksi
tabletti joka toinen päivä kuuri loppuun. Korvatippoja kahden viikon ajan ja
Rilexineä kuuri loppuun. Näillä mennään.
Työ (siis todella: TYÖ) jonka joudun tekemään jotta saan korvatipat laitettua,
on jo palkinnut, ja Nikin korvat ovat jo hyvässä kunnossa! Pillerit sentään
menevät näppärästi broileripyöryköiden sisällä samalla, kun palkitsen Nikiä
siitä, että se antaa tuoda kuonokopan aivan lähelle, mutta korvatipat laitankin
vasta sitten, kun olen saanut kuonokopan tukevasti kiinni. Mikä voi olla
välillä hiukan hankalaa, sillä koira alkaa murista ja irvistelemään jo siinä
vaiheessa, kun edes ajattelen kuonokoppaa. Broileripyörykät ovat kuitenkin
osoittautuneet kultaakin kalliimmiksi tässä(kin) asiassa, ja ovat suurena
apuna!
Vaan jos jotain hyvää, niin jotain huonoakin.. Vetaraxoid – lääkkeiden sivuoireena on janoisuus, ja se on kyllä huomattu. Niki vetelee tätä nykyä vettä ihan uskomattomia määriä, kolmen koiran edestä ja vielä enemmänkin. Niin ja jos sitä menee sisälle, sitä tulee myös ulos.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä näin unta, että Into
vinkui vinkumistaan, eikä lopettanut vaikka tein mitä. Koiralla oli selvästi
jokin hätänä, mutta mikään ei auttanut: vein sen ulos, mutta se jatkoi
vinkumistaan. Annoin sille ruokaa, ja siltikin se vaan vinkui eikä edes
vilkaissut ruokaa. Yritin leikkiä sen kanssa ja ulkoilutin sitä, mutta vinkuminen vain
jatkui, enkä oikein tiennyt miten saisin sen loppumaan. Pienellä (hah?) koiranpennulla
oli selvästi jotain asiaa, mutta minä en vain tiennyt mitä. Into vinkui ja
vinkui, ja oloni alkoi käydä jo epätoivoiseksi. Kunnes lopulta heräsin
unestani, ja tajusin, että Intohan pyytää oikeasti ulos! Hyppäsin sängystäni
nopeasti ja nappasin koiran syliini – astuin huoneeni ovella olevan lapsiportin
yli ja kiidätin koiran äkkiä takapihalle – vaikkakin olin jo matkalla
huomannut, että huoneeni lattialle oli ehtinyt muodostumaan lammikko. Sillä
välin kun koira oli takapihalla minä siivosin huoneeni lattian, ja sen tehtyäni
menin päästämään koiran takaisin sisälle. Into hyppäsi heti päättäväisesti
olohuoneen sohvalle nukkumaan ja annoin sen jäädä siihen. Pentu painoi jo
silmänsä kiinni, kun minä vielä kuiskin sen korvaan, että olen pahoillani
siitä, etten tajunnut sen pyytävän ulos, ja että on täysin minun vikani, että
huoneeni lattialla oli lätäkkö. Koira hymyili tyytyväisenä ja nukahti. Minäkin
kipitin äkkiä lapsiportin yli huoneeseeni ja takaisin nukkumaan.
Aamulla herätessäni yllätys oli suuri, sillä siivoamani lätäkön tilalle oli
ilmestynyt uusi samanlainen. Minkä ei pitänyt olla mahdollista, sillä Into oli
nukkunut koko yön olohuoneen sohvalla, ja minun huoneeni lapsiportti oli ollut
kiinni. Intohan ei siis ole kaiken järjen mukaan voinut tunkeutua lapsiportin
läpi huoneeseeni pissalle ja sitten takaisin pois, ei, ei, ei.. Syyttävä sormi
osoittikin nyt vanhempia veljeksiä: Nikiä ja Romppua. Ehdin jo ajattelemaan,
oliko Nikin lääkkeillä jokin inhottava sivuvaikutus, joka saisi koiran tekemään
alleen miten sattuu, mutta luettuani Vetaraxoid - lääkkeiden ohjeistuksen
tajusin, että kyse oli vain lisääntyneestä janoisuuden tunteesta joka johtaa
luonnollisesti juomiseen, jolla taas on aivan looginen seuraus.. Neljät lammikot sain sinä päivänä siivota
lattialta, kunnes otin opikseni, että Nikiä täytyy kaiken aikaa laskea ulos
kuin pientä pentua – se ei aio pyytää erikseen ulos pissalle. Joskin viime
aikoina olen myös huomannut, että eräänlainen äkkinäinen vilkaisu tai
odotteleva ilme viestii siitä, että nyt pitäisi päästä ja äkkiä – jostain syystä
Niki ei ilmoita yhtä äänekkäästi kuin normaalisti hädän yllättäessä. Odotan
innolla, että Vetaraxoidin annostusta päästään hiukan laskemaan, sillä
koulupäivät ovat pituutensa vuoksi osoittautuneet hiukan ongelmallisiksi lääkityksen
kanssa – vettä kun täytyy joka tapauksessa kolmella koiralla olla jonkin verran
tarjolla, ja Niki tuntuu juovan sen kolmen koiran annoksen aivan yksinään.
Mutta oli tällä tarinalla opetuskin: nuorimmaista ei aina
sovi syyttää! Se, että pentu pyytää yöllä ulos ei ole todellakaan merkki siitä,
että lätäkkö lattialla olisi sen tekemä! (Se voi tosin olla merkki siitä, että pentu käyttää oveluutta päästäkseen olohuoneen sohvalle nukkumaan, huoh..)
Kommentit