Nyt se on todistettu: kyllä aktiivinenkin rotu sopii aivan mainiosti laiskan ihmisen koiraksi. ;) Lauantai-aamuna koitin sängystäni huudella äidilleni, joka oli pikku hiljaa tekemässä lähtöä töihin, että laskisi koirat pihalle, ettei minun tarvitsisi nousta. Huoneeni ovi oli kuitenkin sen verran kiinni (kuitenkin raollaan), ettei ääneni riittänyt toiseen päähän taloa, joten se siitä.. Kömmin ylös sängystäni ja päästin koirat itse pihalle. Vaan sepä ei jäänyt siihen. Turhautuneena aamuisesta (juu, kyllä se elämä on ihan liian hankalaa näinkin, vaikka on sentään oma piha mihin koirat päästää) päätin hiukan kouluttaa Nikiä vastaisuuden varalle. Opetin Nikiä raottamaan ovea käskystä, seuraavaksi vuorossa on oven kiinnemmäksi laittaminen käskystä. Pieni musta hyötykoirani osaa ovien raottelun lisäksi viedä sukkia pyykkikoriin ja tuoda lapaset ja pipon lenkille lähtiessä. Ei mikään turha koira.. ;)

Inton kanssa tehtiin viikonlopun aikana useita istu-maahan-seiso -sarjoja, jotta käskyjen tarkoitukset todella selkeytyisivät. Sunnuntaina treenasimme pihalla urheasti lumimyrskystä huolimatta sivulletuloja ja seuraamisia. Mukaan treeneihin oli tällä kertaa päässyt myös parit damit ja riistapukki, joita heittelin Intolle ja joita se sai kantaa. Onnistuneen treenin päätteeksi Into pääsi leikkimään naapurin labbiksen kanssa, ja pojilla tuntuikin olevan oikein hauskaa keskenään.
Vielä kotiin tultuammekin reipas noutajani haki kylppäristä kuivumassa olleita dameja.

Into on viime päivinä saanut tutustua lumeen, joka ei kuitenkaan aiheuta koko koirassa kummempia riemureaktioita. Aluksi damien nostaminen hangesta oli sen mielestä kurjaa, mutta sekin alkoi sujumaan nopeasti. Lenkillä repolainen tunki naamaansa syvälle hankeen, ja teki tarkkaa tutkimustyötä aiheesta mikä maaston on yllättäen muuttanut valkoiseksi.
Tänään aamuyöstä Into nosti kovan mekkalan kuullessaan lumiauran auraavaan pihakatua, ja kun viiden aikaan nousin sängystä ylös, meni koira tyytyväisenä sohvalle nukkumaan. Tyypillistä.. Kouluun lähtiessäni se kuitenkin tuli vielä pyörimään jalkoihini, ja tuskastellessani mitä oikein laitan päälle, toi koira iloisesti pipoa, mikä ei kuitenkaan käynyt asuvalintaani.