..tauon jälkeen. Mutta hyvin on sujunut, venyneestä tauosta huolimatta. 6.12, eli itsenäisyyspäivänä treenattiin metsässä pienellä porukalla. Vaan eipä sitä enää muista, mitä siellä silloin tuli tehtyä Inton kanssa, noin niin kuin yksityiskohtaisesti. Haettiin ukkoja metsästä, siinä kaikki mitä muistan -sen lisäksi, että paljon se taas teki hommia silmillään, mikä ei ole millään tavalla toivottua, ja puhuttiin, että sille jatkossa umpipiiloja niin, että silmien käyttö ei tuota mitään hyötyä.

Maanantaina oltiin taas raunioilla, joilla Intolle tehtiin kolme valmista umpparia. Vein sen hökkelin taakse, jotta se ei nähnyt minne ukot menee, ja siinä odotellessamme haukutin sitä. Ryhmän vetäjältä tuli positiivista palautetta haukusta, ja kyllä se aika hyvältä alkaakin pikku hiljaa kuulostamaan. Hullua kyllä, mua alkaa pikku hiljaa kiinnostaa ajatus kisaamisesta, tai ainakin kisakuntoon tähtäämisestä. Minä, joka en useimmiten innostu kisaamaan, oli laji mikä hyvänsä. Erikoista..
Ensimmäinen maalimies oli piiloutunut rengaspinon sisälle, ja löytyi onnistuneesti. Löydöksen jälkeen menimme jälleen hökkelin taake odottamaan seuraavan ukon piiloutumista, ja kun maalimies oli ehtinyt piiloon lähti Into taas omana innokkaana itsenään sitä etsimään. Se alkaa jo aika hyvin olla perillä siitä, mitä siltä odotetaan kun sille annetaan käsky "ukko." Toinen maalimies oli Intolle todella haasteellinen, ja koira joutui todella tekemään töitä ukon löytämiseksi. Aluksi se meni tyytyväisenä rengaspinolle, koska "täällähän se oli viimeksikin", mutta kun tajusi, ettei haju kantaudu sieltä, se alkoi toden teolla etsimään. Aluksi se käytti silmiä, ja sitten taisi jopa jäljestää -mutta tärkeintähän onkin, että silmillä työskentelystä päästäisiin eroon. Pitkän nenätyöskentelyn tuloksena ukkokin löytyi. Tuo oli varmasti yksi parhaimmista etsimiskerroista vähään aikaan -koira joutui toden teolla tekemään töitä löytääkseen ukon. Se ei missään vaiheessa tullut minun luokseni kysymään neuvoa, vaan työskenteli pitkään itsenäisesti radalla. Saattoi jopa kuulla raksutuksen koiran päästä, niin mietteliään ja vakavan näköinen se oli töitä tehdessään, etenkin siinä vaiheessa, kun se hetkeksi kadotti vainun. Välillä se piipitti hiljaa, ehkä hiukan turhautuneena, mutta se meni nopeasti ohi, ja ukkokin löytyi.
Viimeinen ukko meni bunkkerin taakse. Tämän oli tarkoitus olla suhteellisen helppo, mutta se olikin, ilmeisesti tuulen suunnasta johtuen, ilmeisen hankala. Bunkkerin takana ollut ukkokin kuitenkin löytyi, ja saimme ryhmän vetäjältä varsin hyvää palautetta. Hau-hau-hauskaa!