..vaikkakin näyttelypaikkana oli tällä kertaa Helsinki, Kaapelitehdas. Kuskina oli kuitenkin jälleen kerran Pia (kaikki kunnia ja kiitokset hänelle), ja navigaattorina toimi oman, valehtelevan ADHD navigaattorini lisäksi Repolaisten kasvattaja Riikka, jonka poimimme Hyvinkäältä mukaamme. Paikalle oli saapunut viisi kuudesta Reponi Osaa -pennusta, joiden lisäksi tapasimme myös ensimmäistä kertaa pentujen isän, Lucan, omistajan Johannan.
"Tollerin poikasia" oli paikalla (jälleen) 11, ja tuomarina Kirsi Nieminen. Jokainen paikalle saapuneista Repolaisista sai hyvän arvostelun. Inton sisko, Rumba oli VSP ja VSP-RYP3 ja Mila sijottui pikkupentujen neljänneksi. Veljistä Tikru sijoittui pikkupentujen neljänneksi, Leon oli pikkupentujen toinen ja sai kunniapalkinnon, ja sijoittui lopulta PUP3. Into oli jälleen kerran PUP2, pikkupentujen ykkösenä kunniapalkinnon kera. Hieno homma!

Kasvattajaryhmäkin saatiin kasaan, ja nelikkomme esiintyikin kunniapalkinon arvoisesti. Tuloksena oli ROP-kasv, sekin tietenkin hyvällä arvostelulla.



Ja loppuun vielä Intolaisen arvostelu:
"Erinomaista tyyppiä oleva, hieman pitkärunkoinen uros. Taakselaskeva kallo-osa, muuten hyvä pää. Hyvät korvat. Hyvä kaula. Selkälinja hieman painunut. Hyvä eturinta ja runko. Vahva raajaluusto. Hyvät takakulmaukset, hieman korkea kinner. Hyvä karvapeite ja väri. Liikkuu hyvin, esitetään hyvin."