Blogi ei ole kokenut viime aikoina suurta suosiota. Aika ja motivaatio ei ole riittänyt kirjoittamiselle, etenkin, kun viimeaikojen tapahtumat ovat mitä ovat.

Viikko sitten tiistaina suuntasimme jälleen jo liiankin tutuksi tulleelle eläinlääkäriasemalle. Mukana meillä oli jälleen Niki, jonka vasen korva ei ota rauhoittuakseen. Olin puhunut eläinlääkärin kanssa puhelimessa, ja olimme sopineet, että tulen neljältä näyttämään Nikin korvaa. Jo aikaa tilatessani tein selväksi, että kuudelta minun pitää olla jo toisaalla –pikkujouluissa, jotka olisivatkin tämän vuoden ainoat laatuaan. Muihin pikkujouluihin ei syystä tai toisesta olekaan tullut kutsua, tai riittänyt innostus osallistua. Tarkoituksena oli, että eläinlääkäri vilkaisisi korvaa ja määräisi tarvittavat reseptilääkkeet. 

Vaan kuinkas sitten kävikään.. Eläinlääkäri mittasi koiran lämmön ja ennen kuin ehdin kissaa sanomaan, oli koira rauhoitettu jatkotoimenpiteitä varten. En tietenkään ehtinyt edes sanomaan, että koska kyseessä piti olla aivan toisenlainen käynti, Niki oli saanut aamuruokansa aivan normaaliin tapaan. Sepä teki sitten operaatiosta astetta jännittävämmän..

Jäimme odotushuoneeseen odottamaan rauhoituksen vaikuttamista. Vartin odottelun jälkeen eläinlääkäri tuli hakemaan koiraa, joka kuitenkin reagoi lääkäriin nostamalla päänsä ja murisemalla. Ehkä 20 lisäminuutin kuluttua toinen lääkäri tuli noutamaan "nukkuvaa" koiraa toimenpidehuoneeseen, ja sillä samaisella hetkellä kun lääkäri koski koiraan, se nosti päänsä ja eläinlääkäri sai osakseen raivoisan haukkumurinan ja terävät hampaat. Kiroilun ja laastaroinnin jälkeen eläinlääkäri haki toisesta huoneesta paksut nahkahansikkaat, ja piti koirasta kiinni minun sujauttaessani sille kuonokopan, joka oltiin otettu rauhoituksen alussa jo pois. Eläinlääkäri selitti jotain rauhoituksen aiheuttamasta estottomuudesta.

Kävimme isän kanssa ajelemassa sillä aikaa, kun Niki oli toimenpidehuoneessa korvien imuhuuhtelussa, jo toista kertaa kuluneen vuoden aikana. Kun palasimme, saimme pian takaisin sikeästi nukkuvan koiran, jolla olikin yhden kuonokopan sijasta kaksi päällekkäin. Niin, ehkä parempi varautua hyvin kuin katua myöhemmin.. Oman koppansa eläinlääkäriasema otti, ja minä kannoin nukkuvan, hiljaa heräilevän Nipsun autoon. Laskua ja potilaskertomusta saimme odotella pitkän aikaa, ja kun vihdoin saavuimme kotiin oli kello jo lähellä seitsemää. Se niistä pikkujouluista. Vaan eipä ollut muutenkaan fiilistä iloita. Eläinlääkäriaseman laskussa oli taas kolme numeroa: kaksi yksi ja yhdeksän, joka meni tällä kertaa isäni lompakosta oman tilitilanteeni ollessa lähes nollilla. Näin sitä velkaannutaan hienosti joulun alla, kun lahjojen osto odottaa ja Messari häämöttää, hyvä hyvä.

Eläinlääkäriasemalla Niki oli toimenpiteen ajan hitaassa tipassa, ja vasen korva siis huuhdeltiin ja kuivattiin. Korvasta otettiin näyte sekä mikroskopointiin että eritteen viljelyyn, ja niinpä jäimme odottelemaan viljelyn tuloksia. Näytteessä oli edelleen nähty bakteereita, eikä juurikaan hiivoja. Niki sai myös kipulääke- ja antibioottipistoksen, ja näitä lääkkeitä saimme myös kotiin korvatippojen ohella. Lisäksi on jatkettava korvan huuhtelua etikkahappo liuoksella 1-2 kertaa viikossa. Vaikka korva näyttäisi parantuvan, on etikkahappo liuosta käytettävä viikoittain, sillä tulehdus on krooninen.

Parin päivän kuluttua minulle soitettiin viljelyn tuloksista. Oli selvinnyt, että Niki on saamilleen antibiooteille resistanssi, eli toisin sanoen niillä ei ole vaikutusta. Ainoa mitä voin koirani hyväksi tehdä, on jatkaa korvien huuhtelua etikkahappo liuoksella ja syöttää sille kipulääkekuuri loppuun. That's all. Great.