Musta cockerspanielini Niki saa minut päivä päivältä ahdistuneemmaksi. Sen lisäksi, että se ei pysy terveenä ja vaatisi jatkuvasti rahansyöttöä eläinlääkärille, se on viime aikoina ollut arvaamattoman aggressiivinen. Kyse ei ole pelkästään kipeästä korvasta, vaan taustalla on muutakin. Jo pennusta saakka Niki on ollut arvaamaton ja se on saattanut aivan yllättäen ryhtyä vahtimaan mitä omituisimpia esineitä, asioita tai ihmisiä. Se puolustaa vahtimisen kohdettaan yhtä raivokkaasti ja aggressiivisesti, oli kyseessä sitten paperinenäliina, pöydän alus tai mieleiseksi koettu henkilö. Hankalaa asiasta tekee se, että välillä on erittäin vaikea aavistaa, milloin koira vahtii. Joissain tapauksessa koira on jopa kömpinyt itse sohvalle viereeni, mutta koskettaessa purrut. Vuosien saatossa olen kuitenkin oppinut lukemaan pienistä, lähes huomaamattomista eleistä ja ilmeistä sen, milloin koiraa ei kannata lähestyä, milloin on vaara saada hampaista.

 

Nikin ollessa parivuotias aloin toden teolla tekemään töitä sen käytöksen parantamiseksi ja johtajuusongelman korjaamiseksi. Älykkäänä ja nopeasti oivaltavana koirana Niki sisäistikin nopeasti, että ruokaan kosketaan vasta kun on lupa, ihmiset kulkevat ovista ensin ja että sohvalle ei tulla kun siinä on ihmisiä. Viimeisimpien kuukausien aikana pitkään riesana ollut hihnassa kiskominenkin on viimein saatu kitkettyä pois, ja koira on 99% ajasta täysin normaalilta vaikuttava, rakastava ja iloinen perheenjäsen, joka on tottelevainen ja jonka kouluttaminen on helppoa.

Niki on 99% ajasta juuri sitä, mitä olen koiralta toivonutkin. Muun ajan se on aggressiivinen, ja käyttää hampaitaan herkästi.

 

Yleensä Nikin vahtiminen on jäänyt varoittelun asteelle: se murisee, irvistelee ja hyökkäilee kohti, mutta ei kuitenkaan koske ihmiseen. Viime ajat ovat kuitenkin tehneet poikkeuksen, ja hampaista saanti on ollut herkässä.
Joulukuun puolessa välissä toin kotiin pussillisen siankorvia, jotka laitoin koirien ulottumattomiin korkean kaapin päälle sen enempää asiaa ajattelematta. Myöhään illalla, kun olin jo laittanut yöpaidan päälleni ja olin aikeissa mennä nukkumaan kyseisen "siankorvakaapin" ohi omaan sänkyyni, kävikin kaapin lähettyvillä nukkunut Niki yllättäen paljaaseen jalkaani kiinni, ja niinpä sain polvitaipeeseeni hampaan jäljet.

En ollut ollenkaan tajunnut, että kaapin lähettyvillä nukkunut koira olikin kaiken aikaa vahtinut kaapin päälle jättämiäni siankorvia. Kiinni se kävi varoittamatta, mutta jos olisin ollut valppaampi ja kiinnittänyt koiraan enemmän huomiota, olisin voinut huomata ajoissa sen vahtivan.


Sille, miksi nyt kerron ongelmistamme, on syynsä. Ihmiset, jotka ovat ahkerasti lukeneet blogiamme ovat varmaankin huomanneet, että Niki on ollut jo pitkään lääkekuurilla huonosti voivan korvansa takia. Korvassa on bakteeripohjainen, sitkeä korvatulehdus, jota on hoidettu mm. kahdella korvien imuhuuhtelulla ja päivittäisillä korvan puhdistuksilla. Aiemmin se söi myös antibiootteja, mutta eläinlääkäri totesi sen resistanssiksi lääkkeille. Niinpä ainoana vaihtoehtona on korvien päivittäinen putsaaminen etikkaliuoksella. Eläinlääkärin ohjeiden mukaan sen korvia tulisi puhdistaa 1-2 kertaa päivässä, mikä onnistuikin aluksi. Makupalojen avulla sain Nikille kerta toisensa jälkeen kuonokopan, jolloin korvien puhdistaminen on ollut turvallista. Noin viikko sitten lääkitsemisen yhteydessä, juuri, kun olin laittamassa kuonokoppaa kiinni (mutta en sitten saanutkaan laitettua) koira teki äkkinäisen väistöliikkeen ja puri minua käsivarteen. Otin kuitenkin härkää sarvista, ja tartuin koiraa niskanahasta ja poskesta, painoin sen maahan ja puhdistin sen korvan. Se oli raivoissaan koko toimenpiteen ajan, rimpuili, raapi, ja yritti purra. Kun lopulta päästin koirasta irti, se nousi, ravisteli itseään ja oli taas normaali, oma itsensä. Käteeni jäi useita naarmuja, mustelma ja pieni reikä.

Koska koira rauhoittui heti tilanteen mentyä, menimme vielä samana iltana koko lauman kanssa poikaystävälleni. Jossain vaiheessa iltaa aavistelin pahaa, ja laitoin talutushihnan roikkumaan Nikin kaulapannasta, jotta saisin sen tarpeen vaatiessa nopeasti hallintaani. Hihna siis vain roikkui Nikin kaulapannasta, mutta hihnan päätä ei sidottu mihinkään kiinni. Olimme juuri tekemässä lähtöä takaisin kotiin päin, kun Nikin hihna jäikin oven alle jumiin, eikä koira enää päässyt liikkumaan vapaasti. Huomasin, että Niki tuijotti minua tiiviisti, mutta ajattelin, että siitä ei olisi vaaraa –ehkä se tuijotti vain siksi, että oli jumissa. Kun kumarruin ottamaan hihnaa oven alta, koira hyökkäsikin vauhdilla päälleni. Peräännyin, mutta koira otti hyvän otteen reidestäni ja tuli mukanani. Huidoin koiraa kädelläni, jotta se päästäisi irti reidestäni, ja niin se päästikin –ja tarttui käteeni. Hihna oli kuitenkin edelleen jumissa oven alla, eikä antanut koiralle paljoa matkaa –tilanne oli lähes yhtä nopeasti ohi, kun se oli alkanutkin.

 

Luottamus koiraa kohtaan on tipotiessään. Reisi on turvoksissa ja sitä koristaa pinta-alaltaan nyrkin kokoinen mustelma, jonka keskellä on syvät puremahaavat. Käteen tuli naarmuja, pieni verta vuotava ruhje ja tumma mustelma. Henkiset arvet ovat pahemmat.

Koira on hyökännyt aiemminkin, nykyään ilman varoittelua, enkä enää löydä sen käytökselle syytä. Keskellä joulukuuta tapahtuneen hyökkäyksen annan koiralle anteeksi: olin itse varomaton, enkä tajunnut, että se vahti siankorvia. Päivällä, kun lääkitsin koiraa, se pyrki pois epämiellyttävästä tilanteesta, josta se ei kuitenkaan päässyt pois, siksi se puri. Illalla poikaystäväni asunnolla tapahtunut hyökkäys on vailla loogista syytä.

Nikin pitkään jatkunut aggressiivinen käytös on innostanut minua ottamaan selvää koirien käyttäytymisestä ja eläinpsykologiasta. Olen lukenut useita koirien käyttäytymisestä kertovia kirjoja, sekä istunut erilaisilla luennoilla ja kursseilla. Olen tavannut useita ongelmakoiria ja kouluttanut niitä, neuvonut monia tuttuja heidän koiraongelmissaan tuloksellisesti ja pelastanut nuoren "aggressiivisen" koiran lopetusuhan alta. Myös koiratarhoilla Eestissä olen nähnyt kaikenlaista, mutta oman koirani ongelmien suhteen alan olla neuvoton ja epätoivoinen.

Moni on sitä mieltä, että pelkästään jo aggressiiviselle vahtimiselle pitäisi vetää raja, yllätyshyökkäyksistä puhumattakaan. Vahtiminen ei muutenkaan kuulu cockerspanielin rotutyypilliseen käytökseen, joten sitä ei välttämättä tulisi edes sallia.

Elämä Nikin kanssa on tällä hetkellä hankalaa. Suoraan sanottuna pelkään ja varon omaa koiraani, mikä ei ainakaan helpota päivittäistä korvien puhdistusta, mikä edelleen pitäisi suorittaa, vaikka se onkin koiralle (ja minulle) epämiellyttävää.
Eilen Nikin käyttäytymistä oli katsomassa eräs tuttu, jolla on kokemusta aggressiivisten rottweilereiden kuntouttamisesta ja tavoille opettamisesta. Aluksi kaikki sujui hyvin, ja mustasta nallukasta oli vaikeaa uskoa mitään pahaa. Loppupeleissä Niki kuitenkin näytti myös sen, mihin tulistuessaan pystyy, ja itse kukin joutui myöntämään, että tilanne on hankala, koska aggressiivisuuteen ei ole mitään selkeää syytä. Heti kun saan rahatilanteeni taas suotuisaksi (useat korvien imuhuuhtelut ja hoidot ovat vieneet veronsa) vien Nikin oitis eläinlääkärille tutkittavaksi. Ehkä sen käytökselle lopulta löytyy looginen syy, se saattaa kärsiä jostain fyysisestä ongelmasta ja sillä on kipuja esimerkiksi selässä. Tämän päivän olen ollut yhteydessä myös erääseen käytöshäiriöiden hoitoon jatkokoulutettuun eläinlääkäriin, joka kasvattaa cockerspanieleita ja on myös SKL:n jalostustieteellisen toimikunnan jäsen. Ehkäpä tämä tästä selviää, toivotaan..