Tänään rapsutellessani Intoa tein järkyttävän löydön: ensin sormeni osuivat kaulanahassa olevaan pienehköön rupeen, ja lopulta tarkempi tutkimus osoitti, että pieniä rupia löytyi Intoraukan kaulasta useampiakin! Olin aivan järkyttynyt siitä, mitä sen pitkä ja paksu turkki oli kätkenyt alleen. Muualla koiran kehossa ei näyttänyt/tuntunut olevan naarmuakaan, mutta kaulasta löytyi todennäköisesti jo muutama viikko tai kuukausi sitten tulleita arpia. Yksi ruvista oli jopa niin korkea, että haava sen alla on todennäköisesti ollut jo syvempi, kuin mikään perinteinen naarmu tai pikku haaveri.

Olen järkyttynyt siitä, että pikku Paddington on saanut haavoja silmieni alla ilman, että minä olisin huomannut mitään. On kauheaa ajatella, etten ole aavistanut yhtään, vaikka koirani kaulaan on todennäköisesti sattunut jo aika pahastikkin, eikä leveä nylonpanta tai kapea noutajahihna ole varmastikkaan helpottaneet sen oloa, päinvastoin! Nyt ajattelinkin antaa kaulalle rauhoittumisen aikaa käyttämällä koiralla ainakin tovin valjaita - sen aikaa, että ruvet saadaan kokonaan parantumaan ja lähtemään pois.

Koska yksi ruvista on erityisen kookas, epäilen, että sen alla oleva haava on ollut syväkin. Mutta mikäli haavalla on ollut syvyyttä, on siitä todennäköisesti tullut siinä tapauksessa vertakin. On sanomattakin selvää, että olen järkyttävän ihmeissäni myös siitä, ettei kukaan perheemme useasta koiran rapsuttelijasta ole huomannut Inton kaulassa mitään poikkeavaa, vaikka Into viettää joka ilta vähintäänkin tunnin sohvalla vanhempieni välissä rapsuteltavana.

Mielestäni on myös hämmentävää, etten ole havainnut koirieni keskinäisissä suhteissa mitään poikkeavaa, tai sellaista joka kielisi tapahtuneesta. Vanhemmat koirat eivät ole kyräilleet nuorempaansa, eikä Intokaan ole vaikuttanut erikoisen aralta, pelokkaalta tai vetäytyneeltä -vai onko?

Maalikon silmään ruvet näyttävät puremajäljiltä, -mistä muustakaan ne olisivat voineet tulla kuin hampaista? Epäselvää on myös, kuka jäljet on tehnyt - ja milloin? Tämä ei ole suinkaan tapahtunut silloin, kun itse olen ollut töissä, sillä aina kun en ole ollut valvomassa, vanhemmat koirat ovat olleet eri tilassa kuin nuorempansa. Tämä siksi, että Inton hurjistuva murkkuikä on antanut aihetta epäilyyn, ettei se enää kauaa tyydy olemaan vanhempien koirian määräiltävänä. Olen halunnut varmistua siitä, että mikäli yhteenottaja tapahtuu, olen ehdottomasti silloin myös itse paikalla.

Nikin ja Inton välillä on ollut jo jonkin aikaa pientä jännitystä silloin, kun kyseessä on ollut talon paras nukkumapaikka tai tutkittava (tyhjä) ruokakuppi, mutta kunnon rähinöiltä ollaan toistaiseksi säästytty. Yleensä Into antaa aina periksi, ja jos ei heti meinaakkaan antaa, Niki kyllä ärähtää ja jopa näykkäisee muistutukseksi siitä, kumpi onkaan talon vanhempi koira. Naarmuja, saatika verta vuotavia haavoja näykkäisyistä ei kuitenkaan koskaan ole syntynyt, vaan näykkäisyt ovat olleet enemmänkin peloittelua ja varoittelua, joita Niki on käyttänyt viimeisinä oljenkorsinaan saadakseen nuorempaan taas jotain rotia.
Myös Inton ja Rompun pihapainit ovat kerran yltyneet sekunnin murto-osassa varsinainaiseksi rähinäksi, jonka kuitenkin Niki on pysäyttänyt vähintään yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. Niki komentaa heti nuorempiaan, jos sen näköpiirissä tapellaan turhia. Yleensä Rompun ja Inton leikit ovat kuitenkin aina pysyneet leikin tasolla, ja pojat ovat leikkisästi närppineet toisiaan poskista ja kaulanahoista, enkä kyllä usko, että ne leikin varjolla olisivat upottaneet hampaansa syvälle toistensa ihoon.

Yksi eniten minua järkyttävistä asiosta onkin se, että ruvet löytyvät juuri kaulanahasta. Mikä saa toisen koiran upottamaan hampaansa toisen kaulanahkaan? Ruhjeet missä tahansa muualla sulattaisin, mutta ruhjeiden löytyminen kurkun tienoilta kauhistuttaa minua suunnattomasti. Minkälainen tilanne on ollut? Onko Into alistunut ja näyttänyt kurkkunsa, saaden siitäkin huolimatta vanhemman koiran kimppuunsa? Mitä oikein on tapahtunut?

Pitkien pohdintojenkaan jälkeen en ole saanut asioihin tolkkua edes oman pääni sisällä, reikiin johtanutta tilannetta on kaikenkaikkiaan hankala kuvitella. Kaikkien pohdintojeni jälkeen olen kuitenkin loppujen lopuksi tyytyväinen siitä, että koiran kaulaansa saamat osumat paljastuivat minulle vasta nyt jälkikäteen, useiden viikkojen jälkeen tapahtuneesta. Jos olisin havainnut ne heti tuoreeltaan, olisin varmasti ollut koirieni suhteen varpaillani, ja erityisen hermostunut tilanteissa, joissa jo muutenkin olisi ollut jännitettä urosten kesken. Se ei varmastikkaan olisi parantanut ilmapiiriä, joten on ollut hyvä, että olen pystynyt jännitteisissäkin tilanteissa olemana itse tyynen rauhallinen ja päättäväinen. Tottakai haavat, koiran mahdolliset kivut ja sokeuteni/koiran lukutaidottomuuteni harmittaa minua ja paljon, tottakai, mutta ehkäpä tämä oli taas niitä opettavaisia kokemuksia, joista tuli taas jotakin opittua. Koirien käyttäytymisen päivittäinen tarkkailu jatkuu edelleen, ja ehkäpä nyt ajatuksiani häiritsevät solmut aukenevat ajan mittaan. Tällä hetkellä jokainen koirista vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä, eikä niiden yhteiselo vaikuta tuottavan hankaluuksia kenellekkään -toivottavasti näin on myös jatkossa.