Meillä pitkään ongelmana ollut seuraaminen sai yllättäen käänteen eilen, kun lenkillä kaksin ollessamme pyysin Inton sivulle, vaikka tarkoituksenani olikin pyytää se vierelleni, mikä on sivulla seuraamisen lunkimpi versio. Ennen kuin ehdin edes tajuta minkä sammakon suustani päästinkään, asettui Into juuri oikeaan kohtaan ja tapitti minua silmiin samalla kävellen ryhdikkäästi vierelläni! Leukani oli loksahtaa paikoiltaan! Muutaman askeleen jälkeen vapautin koiran ja palkitsin sen ruhtinaallisesti -onneksi olin juuri ennen lenkille lähtöä sujauttanut taskuuni pari lihapullaa ohitustilanteita varten!

Olen pitänyt viikkojen taukoa tokon treenamisesta, jotain pientä olemme silloin tällöin tehneet, mutta emme varsinaisesti lähteneet treenaamaan tokon takia. Seuraaminen on tuottanut pitkään päänvaivaa, ja sen kanssa ollaan edetty alusta asti varsin hitaasti (olen kovin kärsimätön). Suurimpana viimeaikaisena ongelmana tokossa on ollut se, ettei Into halua tuijottaa minua silmiin. Se kääntelee päätään pois, lipoo huuliaan ja nöyristelee, ja sen seuraaminen on ollut perässä laahaavaa ja jollain tavalla halutonta pakkopullaa. Palkkana olen käyttänyt sekä makupaloja, että leluja, mutta liikkeisiin ei olla saatu ryhtiä, eikä pysyvää katsekontaktia. Siispä olen antanut koiralle paljon aikaa, ja toivonut, että nöyristely jäisi pois mörköiän laannuttua.

Ja se on ilmeisesti kannattanut! Eilen lenkillä tapahtunut "välikohtaus" sai oikein kipinän syttymään, ja olen taas innoissani ja toiveikkaana tokotreenien suhteen! Nyt ei päästetä Intoa lipumaan nöyristelyn maailmaan, vaan pidetään tokotreenit ihan huippuhauskoina, ja koitetaan pikku hiljaa saada liikkeistä näyttäviä ja ryhdikkäitä! Hienoa, upeeta, mahtavaa, go Into!