Kesä on lähtenyt käyntiin kovalla tohinalla. Elämä tuntuu taas tällä hetkellä pelkissä aikatauluissa juoksemiselta, mutta onneksi olen muistanut aikatauluttaa arkeen myös hiukan mökkeilyä! Vanhempani vuokrasivat lähiseudulta mökin, jonka maastoihin olemme koirien kanssa tutustuneet ahkerasti. Mökki on vieläpä niin lähellä, että ehdin töiden jälkeen hyvin pakkaamaan koirat autoon ja hurauttamaan luonnon helmaan.

Treeneissä olemme käyneet aina työtilanteeni sen salliessa, mutta pääasiassa olen aktivoinut koiria vain metsälenkeillä ja vanhojen temppujen mieliin palauttamisella. Lisäksi olen tehnyt Intolle mökin maastoihin useita haku- ja esineruutuja, jotka väsyttävät koiran minun onnekseni aivan hetkessä.

Erään kerran mökin metsämaastoissa ulkoillessamme yllätys oli melkoinen, kun vapaana metsässä juossut Into tuli luokseni esitellen parinkymmenen sentin mittaista luuta! Poika oli erittäin ylpeä löydöksestään ja vei sen nopeasti sivuun kaluttavaksi. Harmi vain, että minä en innostunut tästä omatoimisesta barffauksesta (jonka muuten olemme taas aloittaneet pienen tauon jälkeen) vaan käskin koiran luovuttamaan luunsa minulle. Ei liene yllätys, että en voinut heittää kolmen koiran kanssa ulkoillessani luuta niiden huomaamatta takaisin pöpelikköön, joten pistin luun pussiin ja vasta takaisin mökille palattuamme roskiin. Myöhemmin samalta metsäosuudelta löytyi lisää "samaa sarjaa", eli metsäkauriin kallo sarvineen ja leukaluut!

   

Aluksi koirat eivät välittäneet kallosta (paitsi Romppu, joka jo ensi nuuskaisun jälkeen koitti mahduttaa sitä suuhunsa), mutta jo seuraavalla metsälenkillämme Into ja Niki alkoivat nuuskuttelemaan kalloa ja kyräilemään toisiaan siihen malliin, että oli paras vain komentaa molemmat jättämään kallo rauhaan. Tämä lienee myös se sama kerta, kun mökille palattuamme aloin valokuvaamaan Intoa ja Romppua, kunnes yhtäkkiä havahduin siihen, ettei Nikiä näy koko mökin pihapiirissä ollenkaan. Kutsuin koirat koolle pillillä, jonka kutsusta koirat tietävät tulla jonkun superherkun toivossa, mutta Nikiä ei edelleenkään kuulunut. Eipä tarvinut hätääntyä siitä, olenko nyt yhtä koiraa köyhempi -lähdin vain tyynesti takaisin metsään kallon luokse, ja äkkiä vastaani tulikin ilmeisesti pillityksen syvältä metsästä kuullut mustiainen. Oli lähtenyt omin nokkinensa takaisin aarteen luo, rontti!

Samaisen rontin krooninen korvatulehdus oli tollerileirin aikana yltynyt sen verran, että kotiin palattuani jouduin laittamaan sille kaulurin. Kukaan ei ollut puhdistanut tai lääkinnyt Nikin korvaa koko leirin aikana, ja kova kutina oli saanut sen rapsuttamaan korvan sisäkäytäväänkin yhä enemmän pieniä verta vuotavia haavoja. (Haavoja on kyllä ollut jo pidempäänkin korvassa, mutta eläinlääkärit ovat kieltäneet kaulurin laiton, koska se saa korvat muhimaan entisestään.)

Jokin aika sitten törmäsin minulle aivan uuteen hoitomuotoon: luontaistuotteisiin ja eläinten luonnonmukaiseen hoitoon, josta aloin ottamaan oitis selvää. Sain käsityksen, että klassisella homeopatialla on hoidettu koirien kroonisia korvatulehduksia jopa kokonaan pois! Ryhdyin heti kyselemään ammattilaisten perään, ja sellainen minulle vinkattiinkin, Narvassa asuva eläin-naturopaatti. Koska Nikin krooninen korvatulohdus on kestänyt yhtäjaksoisena yli 10 kuukautta, minulla ei ollut mitään ennakkoluuloja tai odotuksia hoitomuotoja kohtaan -sovimme siis ajan, jolloin tulisimme Nikin kanssa käymään hänen luonaan. Hän antoi tehtäväkseni listata Nikin ruokavalion ja tuoda mukanani kaikki eläinlääkäripaperit, minä puolestani kehoitin häntä lukemaan tammikuussa kirjoittamani blogimerkinnän 'Lisää laastareita'.

Maanantaina lähdin ajelemaan Narvaan heti töistä päästyäni. Matka kesti yli tunnin verran, ja paikan päällä humpsahti muutama tunti lisää. Selvitin naturopaatille Nikistä varmaan kaiken, mitä itsekään siitä tiesin, aina sen pentuajoista ja kennelolosuhteista lähtien aivan siihen saakka, että se harrastaa agilityä ja on luonteeltaan aktiivinen, joskaan sen kanssa ei voi paljoa tehdä, sillä kyseinen stressiherkkä koira purkaa stressinsä aggressiivisuutena ihmisiä kohtaan. Naturopaatti oli ensimmäisiä ihmisiä, joka kuunteli tarinamme hiljaa loppuun saakka, ei antanut koiralle tappotuomiota tai kehottanut meitä menemään ongelmakoirakouluttajalle. Pitkän keskustelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että ongelma on todennäköisesti koiran pään sisällä, ehkä jokin epileptinen, ehkä vain hankala luonteenpiirre, ehkä sukusiittoisuusprosentin tuloksia tai muuta vastaavaa. Avainasemassa kertomuksissani oli ymmärtääkseni mm. se, kun kerroin Nikille nousseesta kovasta kuumeesta ja hotspotista, jotka tulivat heti sen jälkeen kun olin aloittanut seurustelun poikaystäväni kanssa. Toki muutkin Nikistä kertomani tiedot olivat tärkeitä, ja monen tunnin keskustelun perusteella naturopaatti teki diagnoosinsa ja antoi joitakin aineita mukaamme, mm. kukkatippoja, joita olisi hyvä antaa aina ennakoiden sellaisia tilanteita, joissa Niki räjähtää.

Annoin Nikille kukkatippoja jo samana iltana heti kotiin päästyämme, enkä tiedä oliko sattumaa vai kuvitelmaa, vai kenties todellinen vaikutus, mutta loppuillaksi Niki meni nukkumaan, ja nukkuikin väsymyksensä pois. Normaalisti arjesta poikkeavat tilanteet, esimerkiksi juuri tuollainen monen tunnin reissu, aiheuttavat Nikille vain sen, että kotiin tultuaan se ei todellakaan mene nukkumaan väsymystään pois, vaan nuokkuu kiukkuisena hereillä ja ärhentelee kaikille. Yleensä tällaisten päivien jälkeiset yötkin se on levoton ja mm. haukkuu ulkoa kuuluville äänille, mutta ainakin tämän kyseisen illan ja yön me kaikki saimme viettää rauhassa, mikä on erittäin positiivista huomata! Nyt kolme kokonaista päivää naturopaatin ohjeita noudattamalla olen saanut aikaan sen, että Nikin vasenta korvaa ei erota oikeasta muuta kuin korvalehden karvoihin liimautuneiden kuivuneiden lääkeaineiden perusteella! Jos kurkkaa tarkemmin syvemmälle korvakäytävään, saattaa huomata sen olevan hiukan normaalia punaisempi, mutta ainakaan korva ei enää eritä möhnää ja haise niin pahasti, kuin vielä maanantaina! Koitan kuitenkin olla vielä innostumatta, ja odottaa, että näen mikä tilanne on esimerkiksi parin kuukauden kuluttua. Elämme siis jännittäviä aikoja..