tollerileiri2009_01.jpg

tollerileiri2009_02.jpg    tollerileiri2009_03.jpg

>> Lisää kuvia täällä.

 

07062009_01.jpg

Tollerileiri 2009, 5.6.2009 - 7.6.2009 Jämsän Himoksella
Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu meni Inton kanssa tollerileirillä Himoksella. Olimme muutamien Inton sisarusten omistajien kanssa varanneet yhteisen mökin puolikkaan Himokselta, ja se toimi tukikohtanamme koko leirin ajan. Samassa mökin puolikkaassa asui meidän ihmisten (7) lisäksi yhteensä vielä seitsemän koiraa, joten tunnelma oli välillä erittäin tiivis.. ;) Ensi vuonna uudestaan, mutta pienemmillä mökkikokoonpanoilla.
Olimme Inton kanssa ilmoittautuneet pk-haku & esineruutu -ryhmään, joka piti ensimmäisen kokoontumisensa ja tulopäivänämme perjantaina. Kertasimme molempien lajien teoriat ja näimme jo pidempään lajia harrastaneiden suorituksia. Samana iltana olimme Inton kanssa myös tutustumassa riistaan: muistaakseni varikseen ja lokkiin, mutta Into ei niistä suuremmin innostunut, varista saattoi kantaa aivan hetken suussaan.
Saimme hakuryhmämme vetäjäksi AP:n, jolla oli todella paljon uusia hyviä ideoita ja treenivinkkejä. Inton kanssa otimme lauantaina uusina asioina mm. "norjalaisen sekametsän" sekä keskilinjan ylitystä. AP huomasi heti, että Inton kanssa ollaan tehty vain lyhyitä pistoja, ja uskonpuutteesta kärsivä Into olikin erittäin tuttu näky monissa treeneissä. Se ei kuitenkaan turvautunut ohjaajansa apuun, vaan jatkoi sitkeänä, joskin hämmentyneenä töitään metsässä edeten vielä syvemmälle ja syvemmälle metsään. Sille, kuten muillekin koirille tehtiin koko leirin ajan yli 50 olevia ukkoja, joten eiköhän tuo 40 syvyydessä koko otuksen valtaava uskonpuute saada pian historiaan. Lauantain treenimaastoissa oli myös hankalia, erittäin tiheitä ja kivikkoisia metsämaastoja, jotka nekin olivat erittäin hyvää treeniä Intolle. Lauantain treenit olivat erittäin onnistuneet, kelpasi kyllä olla tyytyväinen koko loppu päivän! :)

Sunnuntaina treenasimme taas hiukan erilaisessa metsämaastossa. Uusina asioina toisena ja samalla viimeisenä treenipäivänä otimme tien ylityksen, mikä oli monelle koiralle yllättävän hankala. Intolle tienylitys tehtiin haamuna -se näki kaukaisuudessa maalimiehen, joka meni piiloon. Tämän jälkeen lähetin koiran, joka eteni määrätietoisesti aina siihen saakka, kunnes se oli hiekkatien laitamilla. Pitkään pohdittuaan koira lähti etenemään tietä pitkin, jolloin kutsuin sen takaisin luokseni. Maalimies näyttäytyi taas ja minä lähetin koiran uudelleen, mutta hiukan lähempää. Tälläkin kertaa Into pohti pitkään tien reunalla ylitystä, mutta onneksemme tuuli oli suotuisa, ja juuri, kun olisin odottanut koiran kääntyvän ja jatkavan hajun etsimistä jostain muualta, koira sai vainun ja rohkaistui ylittämään tien. Molempien päivien treeneissä Into palkattiin viimeisellä maalimiehellä lelulla, ja molempien päivien treeneissä minä myös hain koiran ukolta, vaikka aiemmin oman seuran treeneissä ukko on tuonut koiran syötellen takaisin.

Otimme sunnuntaina myös esineruutua, mutta Into oli aivan omissa maailmoissaan, ja ennen kuin edes lähetin sitä osasin jo aavistaa, ettei tästä mitään tule. Huonosti nukutut yöt ja autossa helteellä odottaminen olivat tehneet työnsä, ja Reponi Osaa Kun Haluaa oli (varmaankin ensimmäistä kertaa ikinä treenatessa) tänään ei halua -tyyppiä. Säät tollerileiriviikonloppuna olivat kyllä mielenkiintoiset: perjantaina oli hiukan harmaata ja sateista, lauantaina satoi vettä ja jopa rakeita, ja seuraavana hetkenä saattoi olla ihan lämmin kasvihuoneilma. Sunnuntai olikin oikein aurinkoinen ja lämmin päivä, mikä ei kuitenkaan ainakaan omasta mielestäni ollut treenien kannalta erityisen hyvä asia.

Leiri oli kuitenkin kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut, ja odotamme jo innolla ensi vuoden vastaavaa!