Toissaviikonloppuna oltiin Elnan kanssa kyläilemässä. Elna, Rölli ja Topi olivat melkoinen kolmikko rymytessään ympäri taloa kuin pyörremyrsky konsanaan. Kovin hyviä kuvia ei enää siihen aikaan illasta tullut hämärissä sisätiloissa, mutta ylläolevasta kuvasta välittyy juuri ja juuri pentujen kokoero. Elna oli pennuista paitsi nuorin, myös korkein, mikä ei nyt tietenkään tule yllätyksenä, jos yksi kolmesta pennusta on länsigöötanmaanpystykorva ja toinen mäyräkoiran ja tollerin sekoitus. Leikit sujuivat noh, jos ei nyt rauhallisesti niin ainakin sen verran hyvin, että pennuilla näytti olevan hauskaa keskenään.

Seuraavalla viikolla käytiin mökillä lenkkeilemässä ja grillailemassa makkaraa, mitä ollaankin tehty jo yhden kerran aiemminkin kevätauringon kunniaksi. Elna parka paleli ensimmäisellä kerralla siinä määrin, että sai tällä kerralla Rompun uuden takin päällensä siksi aikaa, kun teimme tulta ja söimme. Lenkillä se pärjää ihan hyvin ilmankin, mutta kun se on hetkenkin paikoillaan se alkaa palelemaan.
Kuten kuvastakin näkyy, makkaran tuoksu saa Inton erittäin tarkkaavaiseksi. ;) Koirat saivat tietenkin oman osuutensa makkaran kuorista grillailutuokiomme päätteeksi.

Mökkireissun jälkeen tein löydöksen, pitkin pituuttaan sängylläni makasi aivan uupunut hyeenakoiran lapsi. Elnalle on kasvanut jo niin pitkät jalat, että se pääsee leikiten kaikille mahdollisille ja mahdottomille tasoille, ja sen suosikki nukkumapaikat löytyävtkin nykyään sängyltäni ja sohvalta. Lisäksi se kiipeilee paljon mm. olohuoneen pöydällä ja peltiroskikseni kannella taiteillen, mikä onkin minulle varsin uutta, kun olen aiemmin omistanut koiria, jotka ovat tiukasti jalat maassa -tyyppiä. ;)

Viime keskiviikkona oltiin taas koko poppoon kanssa rauniotreeneissä. Inton kanssa otettiin umpipiiloja, ja niitä täytyy muistaa ottaa nyt jatkossakin paljon. Into oli jälleen oikein mainio poika ja hyvässä vireessä. Rompun kanssa tehtiin peräänlähtöjä niin, että maalimies ehti piiloonsa ennen kuin päästin Rompun perään, ja hyvinhän Romppu osasi hakeutua broilerpyöryköiden luokse. Elna teki raunioiden alle itsenäiseen tyyliinsä katoamistempun heti kun päästin sen irti, ja ilmeisesti varhaisdementia vaivaa, kun en oikein muista sen tarkemmin mitä me sitten lopulta treenattiinkaan, vai treenattiinko mitään. Kyllä se lopulta sieltä raunioiden alta esiinkin mönki, ja makaa tälläkin hetkellä kotona vieressäni, että eipä se ainakaan sinne raunioradalle unohtunut. Kai se on tärkeintä muistaa jälkikäteen vain treenikavereiden kauhistelut siitä, miten itsenäinen ja omapäinen tuo pentu osaakaan olla. ;)

Torstain agilityharkoissa Inton kanssa tehtiin jälleen kerran paljon persjättöjä ja itseksemme treenasimme tietenkin hiljaa odottelua, mikä toisinaan sujuu huonommin ja toisinaan hiukan paremmin. Olen tehnyt erilaisia testejä onko Inton äänenkäytöllä eroa silloin kun olen sen lähellä, siitä kaukana, sen näköpiirin ulkopuolella jne jne, mutta en ole vielä tehnyt mitään tiettyä havaintoa siitä, missä kohtaa minun on parasta seistä tai istua tai miten reagoida Intoon jotta se olisi mahdollisimman hiljaa koko odotteluajan. Kyllä siitä vielä hiljainen odottelija saadaan, minä en anna periksi.
Noin muuten Inton agilityt sujuvat hyvin, ja koko talvikauden sillä on ollut todella hyvä motivaatio. Palkkaan sitä lähes pelkästään lelulla ja leikkimisellä, ja treenimme pelittävät oikein hyvin äänenkäyttöä lukuun ottamatta.

Oikein tarkkana ollessaan Elna saa nostettua korvansa nätisti pystyyn. Olemme viime aikoina harjoitelleet sen kanssa paljon hihnakäyttäytymistä naksuttimen avulla, ja se onkin tuottanut mielestäni reippaassa tahdissa hyviä tuloksia.