Elämä pennun kanssa on lähtenyt käyntiin hyvin, jopa paremmin kuin osasin odottaa. Kuten arvata saattaa arki kuluu nykyään yhä enemmän ja enemmän koirien kanssa, jolloin aikaa ei juurikaan jää kotisivujen ja blogin päivityksille. Teen kuitenkin parhaani, jotta saan pidettyä molemmat paikat tilanteen tasalla.

Into on kotiutunut hyvin. Jopa Niki ja Romppu ovat ihmeen hyvin sopeutuneet ajatukseen, että tämä pentu on tullut jäädäkseen. Olin tiputtaa silmät päästäni, kun eräänä iltana Niki leikki pennun kanssa. Muutenkaan asiatonta rähinöintiä tai päiden putoamista ei ole ollut, ja kaikki on sujunut hyvin. Olen positiivisesti yllättynyt!
Kissoista ja kaneista Into on tavattoman kiinnostunut, ja kissamme Mara joutuikin turvautumaan kynsitassuihinsa ja sähinään, kun pentu loikkasi kissaa kohti kita ammollaan. Suhteellisen hyvin nämäkin ovat kuitenkin tulleet juttuun (paremmin kuin Niki aikanaan) ja Into ymmärtää jättää kissat ajoissa rauhaan. Kanit into hokasi vasta muutaman päivän meillä majailtuaan, ja niitä se tuijottelisi häkin läpi mieluusti pidemmänkin aikaan. Onpa se pari kertaa innostunut jopa jahtaamaan kaneja häkin ulkopuolella.

Into on oikein reipas koira, nopea oppimaan, kova käyttämään ääntänsä (siltikin kaikkeen muuhun paitsi haukkumiseen), ja se rakastaa vingutella vinkuleluja. Sisäsiisteys on pojalla jo hyvällä mallilla, suurinosa asioista tulee ulos pihamaalle, ja jos ei, niin sanomalehden päälle. Kävipä eräs päivä niinkin, että Into meni muina miehinä pissalle keittiön nurkkaan, jossa oli levähtänyt pino hiukan tärkeimpiä papereita, mutta onneksi Inton alla olikin juuri sopivasti vain Iltasanomien Plus liite. Täytyisi varmaan lähettää palautetta Iltasanomille, että onpa kyllä hyvä lehti, jonka päältä on todella näppärä siivota koiran pissat pois, kun on niin paksu ettei pisut mennyt edes läpi! Näppärää.

Viikonloppuna olleella pihakirpparilla Into kohtasi erilaisia ihmisiä ja tilanteita ja oli jatkuvasti läsnä, milloin nukkuen, milloin touhuten mukana. Naapureita ja meitä se hämmästytti piilottelemalla juuri saamansaa vinkuvaa kumisikaa ympäri pihaa. Se kaivoi kuoppia, asetteli sian sinne, ja lopulta hautasi sen tonkien kuonollaan multaa aarteensa päälle. Aina jonkin ajan kuluttua se kaivoi lelunsa taas esille ja piilotti uudelleen jonnekkin muualle. Moni piti uskomattomana, että niin pieni pentu oli niin älykäs ja tekee moista. Pia katseli pikku koiruuden toimia ja totesi, että pentu käyttää hienosti nenäänsä - makkarajälkeä vaan tekemään! Tänään aamupäivällä teinkin pienen nakkijäljen, joka sujui hyvin.

Nyt Into totuttelee arkeen ja opettelee uusia asioita leikin varjolla. Se antaa hienosti harjata ja hoitaa turkkiaan, ja tutulla pihamaalla kävelee kauniisti hihnassa. Seuraavaksi olisi tavoitteena edetä pihakadun puoleen väliin kauniisti hihnassa kävellen, sitten pihakatu päästä päähän, ja tämän tulikokeen jälkeen suunnata hevostalleille, kaupunkiin, rautatieasemalle ja muihin jännittäviin paikkoihin. Tänään pentu olikin jo vanhempieni mukana heidän hakiessaan minua töistä - se pääsi kaupan takaovelle laiturille ihmettelemään iltatoimia ja kuuntelemaan hirmuista huminaa, mutta ei ollut moksiskaan ja ainoa asia mitä se pelästyi oli, kun itse hyppäsin laiturilta alas. Autossakin se osasi jo olla hiljempaa, ja varmasti oppii sen jalon taidon viimeistään silloin, kun saa matkustaa kahden autoilua rakastavan cockerspanielini kanssa. Kauniisti hihnassa kävelyn lisäksi olemme harjoitelleet oman nimen tunnistamista (tunnistaa!), katsekontaktia (jotakuinkin hallussa!) ja luoksetuloa (sujuu!). Pikku hiljaa myös naksuttimen idea alkaa hahmottumaan pennulle. Into on nopea oppimaan ja hyvä opetettava!