Pienestä punaisesta pennusta on hetkessä kasvanut -isäni sanoja lainatakseni- valtava rutale, saavuttihan se jo jokin aikaa sitten junnuiänkin. Inton siskotkin ovat jo ensimmäiset juoksunsa juosseet, ja veljilläkin olen kuullut olevan lievää korvattomuutta, aivan kuten Intollakin on ollut havaittavissa. Romppua Into haastaa minkä ehtii, jos ei muuta, niin pitää tassuaan tämän selän päällä, eikä Romppu jaksakkaan useimmiten mitenkään kommentoida. Laumajärjestyksessä Into on menossa kovaa vauhtia Rompun yli, ellei ole jo mennytkin. Painit kuuluvat arkipäivään: aluksi se oli selvästi harmitonta leikkiä, mutta nyttemmin siinä varjolla on mukana jo oikeaakin kamppailua.

Inton kanssa ollaan nyt viime aikoina tehty kovasti hakua, treenailtu ilmaisua, otettu tokoa ja harjoiteltu vähän esineruutua, sekä tehty harjoituksia damin kanssa, jotka nekin sujuvat jo päivä päivältä paremmin. Into on helposti motivoitava, nopeasti oppiva ja älykäs koira, jonka kanssa on miellyttävää puuhastella -kiitos kasvattajalle tästä mahtipakkauksesta!
Kun Into on vauhdissa, sitä ei pidättele mikään! ..niin, ei edes orapihlaja-aita, joka ympäröi pihaamme. Orapihlaja-aidan alla kulkee matala, vihreä puutarha-aita, joka on jo seitsemän vuoden ajan pitänyt cockerspanielit sisällään. Samoin se piti koko kesän Intonkin aidan oikealla puolella, mutta nyt, kun orapihlaja-aita on harva, ja sen alla oleva aitakin matala, mikään ei pidättele Intoa, ja jos se näkee kadulla potentiaalista leikkiseuraa, se juoksee sata lasissa orapihlaja-aidan läpi uuden ystävänsä luo. Ensimmäisen kerran se teki tämän, kun äitini laski sen ruokatunnillaan ulos -kun hän hetken päästä huuteli koiria sisälle, marssivat kaikki muut tyytyväisinä kotiin, paitsi Into, joka oli leikkimässä aidan toisella puolella ohikulkeneen pystykorvan kanssa. Äitini oli pelästynyt pahanpäiväisesti, ja soitti minullekin töihin heti kun oli napannut leikkisän punaturkin kotipihan puolelle. Tämän jälkeen parantelimme hieman aitaa, mutta vasta toisen karkureissun jälkeen tajusimme, että se tosiaan menee orapihlaja-aidasta läpi, eikä vain puikeloi itseään muovi-aidasta, joka kyllä sekin varmasti antaa periksi, kun riittävästi punkeaa. Orapihlaja-aidan läpäisemisestä kertoi myös Inton turvonnut silmäkulma, jota en voinut kuin ihmetellä päätäni pudistellen -siinähän olisi tietenkin voinut käydä pahemminkin. Eikä tietenkään pelkän piikikkään aidan takia, vaan myös vilkkaan autotien. Kiitän kohtaloa siitä, ettei tollolle kuitenkaan ole käynyt pahemmin vauhdikkaiden karkureissujen seurauksena. Huh! Tästä eteenpäin tollerimme on ulkoillut kotipihassamme vain tarkan valvonnan alaisena tai hihnassa. Vanhempieni kieltoja Intolainen ei kuuntele, mutta minun karjaisuuni se pysähtyy kuin seinään, siispä uskallan pitää sitä pihalla vapaana samalla, kun itse valvon tarkasti sen toimia ja ohikulkijoita. Vanhempani eivät sitä ole enää ulos laskeneet, paitsi korkentaan hihnassa.. Lähempänä kesää aika ja motivaatio toivottavasti riittävät punaturkin kouluttamiseen niin, ettei se enää läpäisisi aitaa, vaikka sen toisella puolella menisikin broilerpyöryköiden paraati tai mitä tahansa muuta. Toki juoksuiset nartut ovat aina asia erikseen, huoh.. Hyvästi ajat, jolloin koirat on ollut helppo laskea vain ovesta ulos "pikapissalle"!

Kuten "isoveljensä", Intokin on vihdoin ryhtynyt syömään raakaravintoa. Sillä on hyvä ruokahalu, ja se syö kiltisti kaikki kokkailemani mössöt ja ateriat. Olin itse 28.2 lauantaina Malin Ekblomin raakaruokintaluennolla, jonka syventävälle luennolle suuntaan taas vajaan kuukauden päästä. Ensi sunnuntaina olisi puolestaan tiedossa NOU -treeniä Hyvinkään suunnalla, jota kasvattaja on järjestänyt Reponi Osaa -porukalle.

Aikamoisessa blogipimennossa ollaan taas oltu, mutta ei huolta, että aika olisi käynyt pitkäksi! Tekemistä kyllä riittää, talvilomakin (jonka vietin viikolla yhdeksän) hurahti ohi sellaista vauhtia, että hyvä kun ehdin edes tajuamaan. Into pääsi sunnuntaina mukaani pulkkamäkeen, ja juoksi sitkeästi kerta toisensa jälkeen pulkan vierellä rinnettä alas ja sitten taas takaisin ylös, kunnes se lopulta, monen monen kerran jälkeen tajusi, että ihmiset todella ramppaavat mäkeä ylös ja alas -ja jäi sitten odottamaan minua mäen päälle. Olipa kyllä väsynyttä koiraa tunnin "mäenjuoksun" jälkeen.. ;)

Mara, Into ja Neppi lämmittelemässä sohvalla auringon valossa.