Kevät tekee tuloaan hitaasti mutta varmasti, siitä olen saanut varmuuden lähinnä siksi, että satun omistamaan uroskoiran jolla nyt sattuu olemaan jopa harmittavan paljon kevättä rinnassaan. Uuden vuoden kunniaksi startannut hihnakäyttäytymistreeni on vaatinut paljon pitkää pinnaa, kun Into vaan tahtoisi poukkoilla lenkillä hajujen perässä miten sattuu, eikä millään malttaisi keskittyä siihen, onko se kaulasta roikkuva naru löysällä vai ei. Onneksi meikäläinen on sen verran ovelaa tyyppiä, että jonkin verran osaan myös hyödyntää Inton himoa päästä nuuskimaan (ja nuolemaan..) ihania hangessa olevia keltalänttejä. Ja kun hihna roikkuu vihdoin riittävän löysällä, superihanalle keltaläntille pääsy toimii täydellisenä palkkana hyvästä hihnakäyttäytymisestä! En tiedä onko kylän narttujen juoksut todellisuudessa hidastaneet kauniisti hihnassa -aatteen perille menoa Intolle, vai kenties jopa vauhdittaneet sitä (palkan ollessa niin hyvä ja toivottu). Joka tapauksessa nyt, kun Inton sydänsurut alkavat pikku hiljaa olemaan ohitse ja se jopa jälleen syö ruokansa, olen saanut huomata, kuinka kauniisti käyttäytyvä koira minulla onkaan hihnan päässä! Erityisen yllättynyt ja hyvilläni olen siitä, että jopa isojen autojen ohittaminen läheltä ei ole pariin lenkkiin tuottanut enää sellaisia vaikeuksia kuin aiemmin, vaan todella suuretkin autot (rekka- ja kuorma-autot) ovat koiralle ok, eikä se enää välttämättä huomioi niitä ollenkaan. Edistystä on myös tapahtunut siinä, minkälainen koira on silloin, kun lenkillä on mukana useampi kuin yksi ihminen, ja tästäkin olen erittäin hyvilläni. On muutenkin ilo huomata, kuinka nopeasti nuoren koiran kanssa saattaakaan edistyä, kun vain pysyy kärsivällisenä. Tästä on hyvä jatkaa taas kohti uusia haasteita, ehkä pian pakkanenkin hellittää ja pääsemme taas jatkamaan haku- ja agilitytreenejä!