Into, kuva: Tarja Verkamo

Eilen, sunnuntaina 8.3. hurautimme punaturkin kanssa Hyvinkään perukoille kasvattajan järjestämiin NOU-treeneihin. Paikalle saapui 5/6 Reponi Osaa –pennuista, yhden puuttuvan ollessa samaan aikaan Kuopiossa näyttelyissä. Myös Repolaisten emä, Rilla oli paikalla.

Ja minä kun olin aiemmin kuvitellut, että noutajien taipumuskoe on vain pakollinen paha, joka me koitetaan Inton kanssa räpiköidä läpi, mutta vielä mitä! Hyvinkään treeneissä suorastaan innostuin noutojutuista, ja seurasin suurella mielenkiinnolla muiden suorituksia ja kuuntelin neuvoja. Toki mekin päästiin Inton kanssa tekemään. Paljon tuli taas opittua kaikenlaista näistä puuhista - siitä saan kiittää Riikkaa ja Heidiä, jotka kärsivällisesti opastivat meitä ihan perusasioista lähtien, sekä tietysti kaikkia osallistuneita Repolaisia ja Rillaa.

Minä & Into: luoksetulo pillillä, kuva: Riikka Tarvonen

Treeneissä kiinnitimme huomiota NOU-juttujen lisäksi moniin perus-seikkoihin, joita ei edes aina tule ajatelleeksi treeniä suunnitellessa. Puhuimme mm. koiran rauhoittumisen tärkeydestä sekä hihnakäyttäytymisestä. Näiden lisäksi kävimme läpi minulle vieraampia pillikäskyjä, sekä spontaaneja nostoja. Kotiläksynä treenaamme Inton kanssa malttia ja rauhoittumista treenipaikoilla, pillikäskyjä (lähihaku, pysäytys ja luoksetulo) sekä spontaaneja nostoja.

Into syöksyy nappaamaan damin, spontaani nosto luoksetulon yhteydessä. Kuva: Riikka Tarvonen

Innostuin noudoista sen verran paljon, että tänään, kun aamulla oli sopivasti aikaa, lähdin metsään damien ja koiran kanssa. Kertasimme ja harjoittelimme eilisiä oppeja, ja treeni sujuikin hyvin. Treenasimme tutussa lähimetsässä kävelymatkan päässä, ja lähes koko menomatkan ajan vaadin koiralta nou-seuraamista, joka sujuikin hyvin. Heti metsään tultaessa otettiin pillillä pysäyttämistä, joka sujui jo hiukan sulavammin kuin sunnuntaina Hyvinkäällä.

Hyvinkäällä noudot sujuivat suurellakin damilla! Kuva: Tarja Verkamo

Dameina minulla oli mukana 150 gramman pentudami, hiukan isompi vastaava, sekä suuri, 500 gramman dami (tahtoo sen junnudamin vielä!). Normaalisti noutotreeneissä olen käyttänyt keskikokoista pentudamia (jonka ostin vuosia sitten flättileiriltä), mutta Hyvinkäällä suurellakin damilla sujuneet harjoitukset ja aiheeseen liittyneet keskustelut saivat minut kokeilemaan myös 150 gramman pentudamia ja isoa 500 damia –ja hyvinhän se meni! Tein aluksi yksinkertaisia harjoituksia, dami maahan – koira nostamaan, ja 500 gramman dami nousi ongelmitta, eikä kevyt pentudamikaan saanut osakseen viskelyä tai muuta asiatonta koiralta. :) Huomasin, että spontaanit nostot tuottavat siinä mielessä hankaluuksia, että tiputtaessani damin maahan, koira jää odottamaan lupaa tai käskyä minua tai damia tuijottaen. Vaikkakin spontaanissa noudossa on paljon hiomista, olen erittäin tyytyväinen siitä, että kaiken kokoiset damit nousivat kuin nousivatkin, vaikka pienen vinkin koira tarvitsikin.

Treenasimme tänään myös sitä, että otin koiran sivulle, jätin sen istumaan, etenin koirasta poispäin ja tiputin väliimme damin. Sopivan matkan päässä annoin koiralle luoksetulokäskyn pillillä ja toivoin, että se matkalle jäänyt dami tulee myös koiran mukana. Ja kyllähän se tulikin! Mutta spontaaneissa noudoissa on tosiaan se ongelmansa: kun kokeilimme toisen kerran koira kyllä vilkaisi damia tullessaan luokse, mutta tuli kuitenkin sata lasissa sen ohi luokseni. Lähettäessäni koiran uudelleen damille, dami tuli hienosti, eli lähetykset ovat kunnossa, mutta spontaaneille noudoille on tehtävä jotain..

Koska damille lähettäminen sujuu erityisen hyvin, lopetimme treenit pariin erittäin onnistuneeseen muistiharjoitukseen: veimme damin koiran kanssa kauemmas, palasimme lähtöpaikalle, ja lähetin koiran damille. Pidemmänkin matkan päähän lähettäminen sujui ja koira toi damin hienosti. Ahneuteni pääsi taas valloilleen, ja koska luotan Intoon eteenlähetyksissä (ovat vahvistuneet niin eteenlähetystreeneissä kuin hakumetsälläkin) teimme saman tyyppisen harjoituksen, kun olin nähnyt Rillallekin tehtävän Hyvinkäällä: veimme kaksi damia odottelemaan vuoroaan (toisen vein koiran kanssa, toisen vein itsekseni koiran odottaessa paikallaan) eri suunnille. Tämäkin onnistui loistavasti: koira lähti sinne minne pitikin ja palautti hienosti käteen. Päätimme onnistuneen treenin suureen nakki- ja juustopalkkaukseen ja kunnon bileisiin koiran ollessa taas aivan täydellinen treenikaveri, vaikkei ihan kaikki nyt mennytkään nappiin, mutta en sitä vielä odotakkaan tässä vaiheessa. Kävelymatkan kotiin koira saikin temmeltää vapaana metsässä, ja juosta rakkaan narupallonsa kanssa pitkin poikin. :)

Nou-into on siis korkeimmillaan, vaikkakin nou-Into on edelleen matala selkänsä pituuteen nähden ;)