Inton agilitytreenit alkoivat viime viikon perjantaina. Olemme tehneet pieniä ohjausharjoituksia jo ennen E-HKK:n treenien alkua (ja tutustuneet vähän isompiin esteisiin), mutta on kiva, kun on joku, joka huomauttelee tehdyistä ohjausvirheistä ja väärästä kehonkielestä. Intolla ei olekaan mitään ongelmaa agilityn kanssa, mutta sen tumpelolla ohjaajalla (minulla) sitäkin enemmän! Luulisi, että agilityvuodet Nikin kanssa olisivat opettaneet minullekin jotakin, mutta ilmeisesti ei. Lisäksi Into on niin erilainen ohjattava, kun matala tarkkapoika Niki, että opettelua ja totuttelua taidetaan tarvia roimasti, siis lähinnä minulle!

Meillä onkin ihanan pieni ryhmä, kun alkeisryhmä on jaettu kahdeksi, ja molemmissa on vain neljä koirakkoa! Toisenlaista se oli silloin vuosia sitten, kun tunnissa ehdittiin pyyhkäisemään Nikin kanssa rata kerran läpi, ja ryhmäkoot olivat aivan liian suuria! Tuolloin oman vuoron odotteluun kului 90% ajasta, joten kyllä nyt kelpaa, ei mitään motkottamista!

Nyt ensimmäisellä E-HKK:n agilitytunnilla aloitettiin aidan kahdeksikkoa kiertämisellä. Aidan rima oli maassa, ja harjoitus keskittyi pelkkään ohjaamiseen. Into oli harjoituksen ajan irti, ja pysyi hyvin kontaktissa, vaikka muutamien metrien päässä kiidettiinkin vapaavuoron rataa! Pari kertaa Into olisi ollut lähdössä rataa suorittavien koirien luo, mutta äänen korottaminen ja namien vilauttaminen auttoivat sitä keskittymään jälleen minuun, ja siihen, mitä olimmekaan tekemässä.
Kahdeksikko sujui hyvin, vaikka myönnettäköön, että olin itse aika tönkkönä, ja koiran kierrättäminen (harjoitus 2) aidan takaa tuntui hankalalta! Ohessa "erittäin havainnoillistava" kuva kahdeksikosta ihan vain aikani kuluksi ja harjoitustemme listaamiseksi. Ehkä saan kuvan avulla paremmin omaankin päähäni miten sitä koiraa oikein ohjataan kahdeksikossa!

agilityinto001.jpg

Nikin kanssa agilityä on jo tehty niin monta vuotta, että koira tuntuu menevän kuin ajatus ja korjaa omia mokianikin (joskin mokaillessani koira hermostuu sen verran, että kertoo virheistäni haukkumalla, kiroilemalla, mennessään), mutta nyt kun pitäisi aloittaa alkeista uuden koiran kanssa, niin kylläpä tuntuu hankalalta! Into ei vielä ymmärrä mitä minä oikein huidon käsilläni, kun taas vastaavassa tilanteessa Niki lukee pienemmätkin eleeni, ja pienen pienestäkin vihjeestä suorittaa rataa halutulla tavalla, tai eleideni ollessa laiskoja tai muuten epäonnistuneita, vähemmän halutulla tavalla. Joka tapauksessa ero aloittavan koiran ja harrastaneen koiran välillä on suuri!

Seuraavaksi harjoittelimme eteen lähetystä. Treenien vetäjä, Milka, pisti parit makupalat palkkalautaselle (joka todellisuudessa on frisbee) ja meni aidan toiselle puolelle, meistä katsottuna suoraan linjaan. Heti kun Into äkkäsi, että palkkalautaselta todella saa jotakin, sujui harjoituskin (koiran lähettäminen riman yli) hienosti. Pikkuhiljaa palkkalautasen etäisyys meihin kasvoi, eli väliin tuli enemmän aitoja. En muista teimmekö perjantaina harjoituksia kahdella, vai kolmella aidalla, mutta eilen treenasimme samaa asiaa kotipihalla kahdella aidalla. Koska minulla ei ollut avustajaa, tuli siinä samalla harjoiteltua tehokkaasti myös sivulle tuloa ja paikalle jäämistä. Ja Into on jopa niin taitava poika, että tyhjennettyään palkkalautasena toimineen keltaisen frisbeen, se toi sen minulle suussaan, eli tulipa siinä hiukan otettua myös jotain esineruudun tapaistakin! Taitava poika, eipä minun tarvinnut juurikaan rampata radan pätkää edestakaisin, vaan kävin ainoastaan palauttamassa palkkalautasen nameineen radan päähän. Into toi sen sitten takaisin tyytyväisenä heti suoritettuaan esteet ja syötyään namit. :)

agilityinto002.jpg

Perjantaina tutustuttiin myös putkeen, joka oli Intolle jo tuttua huttua, sekä pöytään nojaavan puomin siivekkeen alastuloon, jota tätäkin on jo aiemmin otettu Hyvinkäällä. Hyvin sujui kaikki!

Eilen kotipihalla harjoittelimme eteen lähetyksen lisäksi myös kahdeksikkoa, mutta sen enempää emme tällä kertaa itseksemme agilityä tehneet. Ihan vaan n. 20 minutin treenit, ja sillä selvä. Perjantaina Kirstulassa selvittelin muuten myös hiukan treenivuoroja, ja vapaavuorohan on tosiaan samaan aikaan kun Inton treenit! Mikä on mahtavaa, niin voin ensi kerralla ottaa myös Nikin autoon, ja tehdä senkin kanssa heti Inton treenien loputtua. :) Ja seuraavat treenithän ovatkin taas jo tänä iltana.. :)

Viime perjantaina otettiin myös, Kirstulassa kun oltiin, agilityn jälkeen hiukan ketteryysesteitä kentän toisella laidalla. Tikapuut pari kertaa puoleen väliin ja putki, eiköhän nekin olleet sitten siinä.