Syksy on lähtenyt mukavasti käyntiin. Elokuun lopulla kävimme Inton kanssa kurkkaamassa Hämeenlinnan Kansainvälisen Koiranäyttelyn meininkiä (turisteina), ja syyskuun alussa olimme katsomassa läheisellä kentällä järjestettyjä agilitykisoja, joissa kisaamassa oli Inton emä Rilla, ja tukijoukkoina myös Inton sisko Rumba. Lisään myöhemmin kuvia myös nettiin. Sunnuntaina ajeltiin Jämsään mummolaan, ja tottakai tuo pieni punainen paholainen pääsi sinnekkin mukaan. Kunnon reissukoira! Viime sunnuntaina treffattiin Hyvinkäällä sisaruksia, joista 5/6 olikin päässyt paikan päälle. Tästäkin kuvia myöhemmin.

Hakutreenit ovat jälleen vauhdissa kesätauon jäljiltä. Näiden lisäksi olemme käyneet edelleen säännöllisesti Kirstulassa treenaamassa tottista, milloin pelkästään Inton, milloin koko poppoon kanssa.
Opettelemista on ollut myös ihan arjessa: meikäläinen on aika sekasin, kun hihnojen päässä onkin kolme koiraa. Olemme siis lenkkeilleet viime aikoina myös koko lauman kanssa, pääasiassa koitan kuitenkin ulkoiluttaa Inton yksin, tai sitten vain toisen aikuisen kanssa. Kun tämä alkaa sujua paremmin, lenkkeilemme varmasti enemmän myös kolmen koplan kanssa.

Syksy on kyllä kaunista aikaa - ja mikäpä sen mukavampaa, kun kulkea kolmen keskenään leikkivän koiran kanssa sänkipelloilla auringonlaskuun! :)