Uusivuosi sujui hyvin: koirat eivät juurikaan välittäneet räjähdyksistä. Iltapäivällä, hyvissä ajoin ennen räjäyttelyn alkamista, lähdimme pitkälle lenkille pelloille, jossa koirat tuttuun tapaan saivat viipottaa vapaina. Into otti jälleen kerran ilon irti vapaudestaan, ja sen vauhdikasta menoa oli ilo katsella. Spanielit ottivat rauhallisemmin, mutta nauttivat nekin selvästi.

Kuuden jälkeen alkoikin sitten kunnon jytinä, kun uudenvuoden rakettien lähettäminen taivaalle oli vihdoin luvallista. Otin Inton kanssa tilanteesta hyödyn irti –lähdimme kävellen poikaystävälleni, jolla viivyimmekin pitkälle iltaan. Into ei juurikaan raketeista välittänyt, vaikka olimmekin erittäin rakettivilkkaaseen aikaan liikenteessä. Silloin tällöin se pysähtyi katsomaan tai kuuntelemaan erityisen kovaäänisiä ilotulitteita, mutta sen koommin se ei panikoinut tai vaikuttanut hermostuneelta. Matka sujui hyvin, kuten myös vierailu poikaystäväni luona. Into ansaitsisi käytöksestään kunniapalkinnon, sillä se suhtautui erittäin hyvin talossa sisällä olleeseen ihmisvilinään. Paikalla oli kaikenikäisiä ihmisiä, osa jopa hiukan alkoholia nauttineita, mutta Into oli kaiken aikaa rauhallinen ja hyväkäytöksinen.

Kepon mennessä talon kellarissa sijaitsevaan treenikämppään soittelemaan rumpuja kavereidensa kanssa mekin piipahdimme Inton kanssa ulos. Naapuritalon asukkaat räjäyttelivät lyhyehkön matkan päässä ilotulitteita, mutta Into ei välittänyt niistäkään. Se toi minulle innoissaan keppejä, ja halusi vain leikkiä kanssani. Vaikka Intoa oli kuluneen illan aikana testattu niin ihmisvilinällä, humalaisilla ihmisillä kuin myös kovaäänisillä raketeilla, illan hurjin kohokohta oli koiran mielestä ehdottomasti treenikämpältä kellarista kantautuva rumpujen ääni! Into jähmettyi paikoilleen kuuntelemaan rummutusta. Hetken kuunneltuamme houkuttelin sen kellarin ovelle, jonne se ei olisi aluksi millään uskaltanut tulla. Matalana se hiipi kellarin rappusia alas varoen, mutta pian reipastuen. Jäimme treenikämppään johtavalle käytävälle kuuntelemaan rummutusta, jota Into kuuntelikin tarkkaan kallistellen päätään ja katsoen minua kysyvästi. Kun pojat lopulta lopettelivat soittelua, pääsi Into treenikämppään sisällekin. Se sai kuunnella vaisua rumpujen käyttöä paikan päällä, mutta oli pitkään selvästi epäluuloinen rumpuja kohtaan.
Naureskelinkin kuinka erikoista on, että vaikka koiranpentua on koitettu sosiaalistaa mahdollisimman monenlaisiin tilanteisiin, ääniin ja tapahtumiin, on treenikämpän oven takana käynti unohtunut kokonaan poikaystävän vahvasta musiikkitaustasta huolimatta. Asia tullaan vielä korjaamaan..

Yhdeksän aikaan illalla lähdimme Inton kanssa käppäilemään kotia kohti. Kotona, sänkyni alla, odotti hiukan pelokkaaksi muuttunut Romppu, jolla kuitenkin oli seuranaan täysin normaalisti käyttäytyvä mustiainen Niki. Jätin Inton tällä kertaa kotiin, ja lähdin kahden spanielin kanssa illan viimeiselle lenkille. Romppu olisi mielellään jättänyt lenkin väliin: se kiskoi eteisestä poispäin, eikä olisi tahtonut tulla mukaan ollenkaan. Ulos päästyään (tai raahauduttuaan) se kuitenkin muuttui enemmän omaksi itsekseen, ja lenkkeily sujui ongelmitta, kuten kaikkina aikaisempinakin vuoden vaihteina.

Koirat ulkoilutettuani lähdin vielä ilman nelijalkaisia jatkamaan uudenvuoden viettoa poikaystävälleni. Hyvää uutta vuotta kaikille!